Kirkon Ulkomaanavulta 140 000 euroa tukea Indonesiaan

Viime syyskuussa Indonesiaa koetelleessa maanjäristyksessä ja siitä seuranneessa tsunamissa menehtyi 2102 ihmistä ja yli 4 600 loukkaantui vakavasti. Noin 280 000 ihmistä menetti kotinsa. Järistys tapahtui Indonesiassa Sulawesin saarella Palun ja Donggalan kaupunkien alueella.

Välittömästi maanjäristyksen jälkeen Kirkon Ulkomaanapu ohjasi 50 000 euroa katastrofirahastosta Indonesiaan. Keski- ja Länsi-Sulawesin tuhoalueilla KUA:n paikalliset kumppanit ovat antaneet hätäapua.

Tähän mennessä alueella on muun muassa jaettu puhdasta vettä ja ruoka-apua, 2443 kotitaloutta on saanut hätämajoitussuojan ja 1266 ihmistä on saanut terveydenhoitoa alueen liikkuvilta terveysklinikoilta.

Avun tarve on edelleen suuri ja sen vuoksi Kirkon Ulkomaanapu on ohjannut 140 000 euroa lisärahoitusta katastrofirahastosta Indonesiaan.

Tällä hetkellä tarve on erityisesti vahvistaa paikallisten yhteisöjen kykyä toipua katastrofista ja kehittää tapoja varautua paremmin mahdollisiin kriiseihin tulevaisuudessa. Ennen kaikkea on oleellista, että yhteisöt voivat palata normaaliin elämään, voida henkisesti hyvin ja elää tasapainoista elämää.  Myös ihmisten perustarpeet kuten puhdas vesi, terveydenhuolto ja koulutus tulee taata.