Karjavarkaus tarkoittaa aina pientä sotaa

Mika Jokivuori johtaa Kirkon Ulkomaanavun rauhantyötä Pohjois-Keniassa. Kuva: Ville Asikainen

Pohjois-Keniassa Kaputirin kylässä varastettiin alkukesästä yli tuhat lehmää. Karjavarkaus sai aikaan tulitaistelun, jossa kuoli viisi ihmistä.

”Jostain syystä länsimaissa karjavarkaus kuulostaa romanttiselta. Pohjois-Keniassa se tarkoittaa aina minisotaa”, sanoo Kirkon Ulkomaanavun maajohtaja Mika Jokivuori.

Karjavarkaudet ovat yksi heimojen välisten konfliktien ilmentymä. Karja on vuosisatoja ollut tärkein elinkeino Pohjois-Kenian maakunnissa.

”Vuoden 2011 suuren kuivuuden aikana oli tapauksia, että perhe kuoli nälkään, mutta elukat jäivät henkiin. Ajatus on absurdi, mutta koska karjaa pidetään niin tärkeänä, sen myyminen saati syöminen ei välttämättä tule mieleen edes hengen hädässä”, Jokivuori sanoo.

”Kun ihminen viimein tajuaa, että muuta vaihtoehtoa ei ole, hän saattaa olla jo liian heikko teurastamaan tai myymään eläimen.”

Jokivuori on johtanut Ulkomaanavun rauhantyötä Pohjois-Keniassa tämän vuoden alusta. Tavoite on auttaa pohjoisen maakuntien – Isiolon , Garissan, Wajirin, Marsabitin ja Turkanan – paimentolaisheimoja  ikivanhojen kiistojen ratkaisemisessa ja koston kierteen katkaisemisessa.

Tilanne Pohjois-Keniassa yhä jännitteisempi

Mika Jokivuoren mukaan etniset jännitteet Pohjois-Keniassa ovat viime kuukausina lisääntyneet. Tänä vuonna väkivaltaisuuksissa on kuollut yhteensä satoja ihmisiä.

Uhreiksi joutuvat kenialaiset, jotka ovat muuttaneet kotiseudultaan toiseen maakuntaan. Heidän kotejaan on poltettu ja jopa räjäytetty.

Hieman nurinkurisesti väkivaltaisuuksien lisääntymisen yksi syy on vahvistunut paikallishallinto. Yhdellä alueella asuvat ihmiset kokevat yhä voimakkaammin olevansa osa samaa ryhmää, jopa yli heimorajojen.

”Kolikon kääntöpuoli on, että jokainen muualta tullut on ulkopuolinen. Samalla alueella asuvat heimot saattavat liittoutua yhdessä muualta tulleita vastaan. Vähän kuin jos helsinkiläiset yhdessä alkaisivat syrjiä Kymenlaaksosta muuttaneita. Tämä on uusi, pelottava heimovihan piirre.”

Radikalisoitumiseen puututtava ajoissa

Jännitteillä on Pohjois-Keniassa pitkä historia. Osaltaan sitä pitää yllä heimoihin pohjautuva valta- ja oikeusjärjestelmä. Keniassa politiikka perustuu heimopuolueisiin, ja on tavallista, että vallassa oleva heimo kohtelee muita kaltoin. Tuloksena on koston kierre sekä ”nyt on meidän vuoromme syödä” –ajattelu.

Viime vuosina väkivallan uhkaa on lisännyt myös Kenian armeijan osallistuminen operaatioihin Somaliassa. Se saa Somalian ääriryhmät pitämään Keniaa vihollisena. Samalla Somalian ääriliikkeet pyrkivät levittäytymään rajaseuduille itä- ja Pohjois-Keniaan.

”Tähän pitäisi pystyä puuttumaan näillä alueilla mahdollisimman nopeasti, sillä radikalisaatio on Pohjois-Keniassa todellinen uhka. Jos nuorilla ei ole vaihtoehtoja elämän suunnaksi, he ovat helppoja uhreja äärijärjestöjen värvääjille”, Jokivuori sanoo.

Rauhantyö alkaa heimon sisältä

Ulkomaanavun rauhantyö on Pohjois-Kenian syrjäseuduilla käytännönläheistä. Tavoite on saada eri heimot sopimaan alueiden luonnonvarojen kuten veden käytöstä.

Väkivaltaisuudet puhkeavat usein esimerkiksi, kun heimo haluaa käyttää läheistä, mutta toisen heimon alueella sijaitsevaa juomavedenottopaikkaa tai haluaa kulkea toisen heimon maiden kautta. Syntyy yhteenottoja, jotka johtavat jopa kuolemiin. Tämä taas pitää yllä kostonkierrettä.

”Ensin keskustelemme heimojen kanssa erikseen ja pyrimme varmistamaan, että he ovat halukkaita sopimaan toisen heimon kanssa. Sitten sovitaan, mikä olisi sopiva kompensaatio vaikkapa veden käytöstä. Yhdessä etsitään myös kaikkien hyväksymä välimies johtamaan heimojen välisiä neuvotteluja”, Jokivuori tiivistää rauhantyön kulun.

Malli perustuu Ulkomaanavun Somalimaassa ja Somaliassa tekemään rauhantyöhön, josta on saatu paljon hyviä tuloksia.

Aseet hautaan, kirjaimellisesti

Pohjois-Keniassa rauhaneuvottelut käydään aina lähialueilla niin, että mahdollisimman monet yhteisön jäsenet voivat seurata niitä.  Tämä takaa myös sen, että kaikki sitoutuvat rauhaan, kun sopimus on tehty.

Tärkeää on myös toimia heimojen omilla tavoilla ja käyttää yhteisön omia symboleja.

”Esimerkiksi paperinen rahansopimus on usein vain tahroja paperilla. Paljon todellisempaa on, että kaivetaan yhdessä kuoppa ja heitetään aseet sinne. Se on merkki siitä, että tämä rauha kestää”, Jokivuori sanoo.

Teksti: Satu Helin