Budjettiesitys: Kehitysyhteistyön leikkaukset ovat poliittinen arvovalinta

Hallitus kaavailee lähes 400 miljoonan leikkauksia varsinaiseen kehitysyhteistyöhön. Summa on vielä suurempi kuin alkukesästä julkaistussa hallitusohjelmassa ilmoitettiin. Kansalaisjärjestöiltä leikattavat 49 miljoonaa kohdistuvat kaikkein heikoimmassa asemassa oleviin ihmisiin. Kehitysyhteistyö on budjettileikkausten suurin häviäjä.

”Juuri ennen budjettiesityksen valmistumista yritysten tukemiseen löytyneet lisämiljoonat osoittavat, että kehitysyhteistyön leikkauksissa ei ole kyse vain taloudellisesta pakosta vaan poliittisista arvovalinnoista. Näiden päätösten seurauksena miljoonat ihmiset jäävät ilman apua, ja suomalaisten kansalaisjärjestöjen pitkäjänteinen työ romuttuu”, sanoo Kirkon Ulkomaanavun toiminnanjohtaja Jouni Hemberg.

Kehitysyhteistyön budjettileikkauksia kaunisteltu

Budjettikeskustelussa 200 miljoonan euron leikkauksista puhuminen on harhaanjohtavaa. Luvussa ei ole mukana päästöhuutokauppatulojen poistaminen varsinaisesta kehitysyhteistyöstä. Tämä noin 70 miljoonan leikkaus tehtiin jo tänä vuonna. Lisäksi luvusta puuttuu Finnfundin pääomittamiseen siirtyvä 130 miljoonaa euroa. Näiden leikkausten myötä varsinaisesta kehitysyhteistyöstä katoaa toiset 200 miljoonaa, eli yhteensä 400 miljoonaa.

”Kehitysyhteistyön leikkaukset tulevat todella nopealla aikataululla, eivätkä yrityspuolen suunnitelmat kohtaa avuntarpeessa olevia ihmisiä saman tien.  Jos hallitusohjelman ulkopuolelta ilmestynyt 30 miljoonaa euroa olisi yritysten tukemisen sijaan annettu järjestöille edes väliaikaisesti, kehitysyhteistyöhankkeet olisi voitu ajaa alas eettisesti kestävämmällä tavalla. Tämä ei tarkoita, että haluaisimme kilpailla rahoituksesta Finnfundin kanssa”, Hemberg sanoo.

Humanitaarisen apuun miljoonaleikkaus

Humanitaarisesta avusta leikattiin 4,5 miljoonaa euroa.
”Tällä summalla katettaisiin esimerkiksi merkittävä osa suomalaisten järjestöjen Nepalissa tekemästä hätäaputyöstä. Mikä tahansa katastrofivalmiutta heikentävä ja kaikkein heikoimmassa asemassa olevien auttamista vaikeuttava toimenpide on liikaa”, Kirkon Ulkomaanavun humanitaarisen avun päällikkö Eija Alajarva toteaa.

Lisätietoja: Jouni Hemberg, toiminnanjohtaja, p. 050 325 9579
Eija Alajarva, humanitaarisen avun päällikkö, p. 040 582 1183
Katri Suomi, vaikuttamistyön päällikkö, p. 040 635 1738

Pelastetaan kehitysyhteistyö!

Allekirjoita vetoomus kehitysyhteistyön pelastamiseksi täällä. 1.9.mennessä.

Lue lisää