Nepalissa rakennustyömaa on täynnä haasteita

Kirkon Ulkomaanapu rakentaa Nepaliin 250 väliaikaista koulurakennusta. Edes väliaikaisten tilojen pystyttäminen ei ole helppoa maanjäristyksestä kärsineillä alueilla.

  • Moni koulurakennus tuhoutui Gimdissä.

    Kuva 1/14
  • Tämänkin kukkulan laelle pitäisi rakentaa koulu. Lähimmälle tielle on seitsemän tunnin kävelymatka.

    Kuva 2/14
  • Gimdissä tuhoutui 40 taloa. Pahiten kärsivät kuitenkin koulut.

    Kuva 3/14
  • Paikallinen työmies kaivaa kuoppaa bambuseivästä varten.

    Kuva 4/14
  • Koulun vararehtori Ishwar Sanjel odottaa innolla bambukoulujen valmistumista. Taustalla näkyy vanhoja koulurakennuksia, joista osa on säilynyt ehjinä.

    Kuva 5/14
  • Kirkon Ulkomaanapu rakensi ensimmäisen väliaikaisen koulunsa Gimdiin. Ulkomaanavun palkkaamat nepalilaiset insinöörit ovat tulleet rakennusinsinööri Tuomas Väisäsen johdolla katsomaan, miten koulut rakennetaan.

    Kuva 6/14
  • Bambuseipäät nousevat pystyyn.

    Kuva 7/14
  • Väliaikainen koulurakennus nousee bambusta.

    Kuva 8/14
  • Elämää Nepalin maaseudulla. Vuoristossa tasainen maa on vähissä. Kokonaisia vuorenrinteitä on siivutettu terassiviljelmiksi.

    Kuva 9/14
  • Matkalla Gimdiin ohitetaan täysin tuhoutunut pikkukylä. Kaikki talot ovat matalana.

    Kuva 10/14
  • Rakennusinsinööri Tuomas Väisänen osoittaa edessä olevaa tietä, jolla näkyvät valtavien maanvyörymien jäljet. ”Tuota tietäkö me tullaan ajamaan?” koulutusasiantuntija Minna Peltola kysyy kauhuissaan.

    Kuva 11/14
  • Ei korkeanpaikankammoisille! Vuoristoteillä ajetaan aivan rotkojen reunaa. Tiet ovat pahimmillaan vain pari metriä leveitä ja vieressä voi olla kilometrin pudotus rotkoon.

    Kuva 12/14
  • Viihtyisitkö tällaisessa luokkahuoneessa? Maanjäristyksestä ehjinä selvinneidenkin koulujen luokkahuoneet ovat ahtaita ja pimeitä.

    Kuva 13/14
  • Kahdeksanvuotias Sumil Timalsina koulunsa edustalla.

    Kuva 14/14

Rakennustyömaa täynnä haasteita

”Kuinka pitkä matka on vielä Gimdiin?” kysymme kuoppaisen vuoristotien varrella seisovalta maanviljelijältä.

Olemme olleet matkalla jo neljättä tuntia, eikä kuoppainen, maanvyörymien runtelema tie tunnu päättyvän millään. Aivan renkaiden vierestä ovat avautuneet pahimmillaan kilometrin pudotukset alas laaksoihin.

”Kahdeksan kilometriä”, mies vastaa. ”Se on tunnin matka.”

Gimdin kylä on hyvä esimerkki haasteista, joita Nepalin avustustyö kohtaa. Ensimmäinen haaste on liikkuminen avustuspaikoille: vaikka linnuntietä Gimdiin on pääkaupungista Kathmandusta vain reilut parikymmentä kilometriä, mutkittelee vuoristotie perille 70 kilometrin matkan.

Eikä tietä pääse maastoautollakaan kuin matelijan vauhtia.

Kirkon Ulkomaanavun tiimi on rakennusinsinööri Tuomas Väisäsen ja koulutusasiantuntija Minna Peltolan johdolla matkalla Gimdiin rakentamaan bambusta väliaikaisia kouluja eli Temporary Learning Centrejä maanjäristyksen tuhoamien tilalle.

Ulkomaanapu on luvannut rakentaa Nepaliin yhteensä 250 väliaikaista koulua. Monet niistä sijaitsevat syrjäisillä vuoristoseuduilla.

”Liikkuminen näillä vuoristoteillä on pidettävä minimissä. Se on todella vaarallista”, Väisänen sanoo. Hän kertoo huomanneensa tälläkin tiellä kolme uutta maanvyörymää sitten edellisviikon, jolloin hän ajoi tien viimeksi.

Väisänen laskeskelee, että tiellä on 30 prosentin todennäköisyys jäädä maanvyörymän takia jumiin.

”Mutta en minä jumiin jäämistä pelkää, vaan sitä, että jäämme maanvyörymän alle”, Väisänen tarkentaa.

Ja kun monsuunikauden sateet alkavat muutaman viikon sisällä, tulee maanvyörymiä lisää. Kaikki rakennustarvikkeet pitäisikin saada kuljetettua syrjäseuduille ennen monsuunin alkamista, koska sen jälkeen liikkuminen voi käydä mahdottomaksi.

Tiukka aikataulu

Toinen suuri haaste koulujen rakentamisessa on aikataulu. Tämän hetkisen tiedon mukaan Nepalin hallitus haluaa avata koulut maanantaina 1. kesäkuuta, viisi viikkoa Nepalin maanjäristyksen jälkeen.

Siihen on aikaa vajaa viikko – ja koulujen rakentaminen on vasta pääsemässä alkuun. Gimdin koulu on ensimmäinen, jonka Ulkomaanapu pystyttää. Edelliset viikot on jouduttu pitämään lukemattomia kokouksia paikallisten viranomaisten kanssa (hidasta) ja hankittu sekä kuljettu materiaaleja rakennustyömaille (vaikeaa).

”Jos saataisiin 40 koulua valmiiksi toukokuun loppuun mennessä, olisin tyytyväinen”, Väisänen sanoo.

Hänen avukseen on palkattu tiimi paikallisia insinöörejä, joiden tehtävä on valvoa rakennustöitä eri puolilla maaseutua. Työmiehiksi rekrytoidaan kylien omia miehiä. Niin saadaan kyläläiset aktivoitua – ja tuettua heitä myös rahallisesti.

”Siellä he jo paiskivat hommia”, Väisänen sanoo. Tai niin hän luulee.

Kolmas haaste tulee vastaan, kun vihdoin saavumme Gimdiin puolen päivän aikaan.

On keskipäivä ja läkähdyttävän kuuma. Työmaalla ei näy ketään muuta paitsi yksinäinen insinööri. Työt ovat alkaneet jo aamulla, mutta maahan on saatu kaivettua vasta kuopat bambutolppia varten.
Insinöörin mukaan työmiehet ovat lounaalla ja siestaa pitämässä. Eivätkä kyläläiset ole tuoneet työmaalle riittävästi bambuja, vaikka etukäteen oli sovittu, että he vastaisivat paikallisista rakennusmateriaaleista.

Väisäsen pokka pitää. Hän ei ole kovin yllättynyt. Hänellä on kokemusta vastaavanlaisesta rakennushankkeesta Filippiineiltä alueilta, jotka valtava taifuuni oli tuhonnut.

Väisänen on tottunut siihen, että kriisialueilla vastoinkäymiset ovat enemmän sääntö kuin poikkeus.

Iltapäivällä kuumimman ajan jälkeen työt pääsevät taas käyntiin. Bambuja sahataan. Hetken näyttää hyvältä, kunnes taivaalla alkaa salamoida. Työmiehet pakenevat sateensuojaan.

”Täällä taitaa olla niin kuin Filippiineillä, että voidaan vain rakentaa puolipilvisellä säällä, kun ei ole liian kuuma eikä sada”, Väisänen toteaa.

Yhteensä Gimdiin tarvitaan kahdeksan väliaikaista koulurakennusta tuhoutuneiden koulujen tilalle. Väliaikaisten koulujen seinät tehdään bambusta ja katto telttakankaasta, joka korvataan myöhemmin aaltopellillä, kunhan peltejä on taas saatavilla. Juuri nyt Nepalissa on kaikesta pulaa.

Puhuminen Gimdin kylästä on tosin hieman harhaanjohtavaa. Koska tasaista maata ei ole vuoristossa juuri lainkaan, ovat talot ja koulut hajallaan ympäri jyrkkiä kukkuloita. Kävelymatka talojen ja koulujen välillä on useita tunteja.

”Jokaisella talolla näyttää olevan oma kukkulansa!” Väisänen parahtaa.

Edes kaikki kylän koulut eivät ole tien varrella. Väisänen osoittaa rakennustyömaalta näkyvän, liki pystysuoralta näyttävän kukkulan huippua: ”Tuonnekin pitäisi saada koulu pystytettyä. Sinne on seitsemän tunnin kävelymatka.”

Väisänen on stressaantunut. Väliaikaisten koulujen rakentaminen Nepalin maaseudulle on valtava urakka.

”Logistiikka on iso haaste, eli miten saadaan materiaalit ja vielä oikeisiin paikkoihin”, hän sanoo.

”Työvoiman saatavuuden kanssa voi tulla vaikeuksia, kun miehet joutuvat rakentamaan uudestaan omiakin tuhoutuneita kotejaan. Ja mitä työmiehet saavat aikaan: nyt ovat puolen päivän aikana saaneet kaivettua reiät maahan. Suurin haaste on aikataulu: ei olisi aikaa takaiskuihin.”

Kun insinööri Väisänen näkee vain haasteita, on kriisialueisiin erikoistuneella koulutusasiantuntija Minna Peltolalla onneksi selkeä näkemys myös Kirkon Ulkomaanavun vahvuuksista hankkeessa.

”Meillä on kasassa osaava tiimi ja olemme jo saaneet työt käyntiin, kun moni muu järjestö on vasta istunut kokouksissa”, hän sanoo. ”Meillä on mainetta aikaisemmista kriiseistä, että saadaan työt tehtyä. Sen takia meitä on pyydetty rakentamaan enemmän kouluja kuin alun perin suunniteltiin. Oikeastaan tarvitaan vain rahoitus kuntoon.”

”Kunpa koulu jo alkaisi!”

Pitelemme sadetta ja juttelemme rakennustyömaata katselemaan tulleen koulun vararehtorin Ishwar Sanjelin kanssa. Hän kertoo olevansa todella kiitollinen väliaikaisten koulujen rakentamisesta.

”Muuten joutuisimme pitämään tunnit taivasalla”, Sanjel sanoo.

Vararehtori pitää bambusta. Sillä on nopea rakentaa, ja hänen mukaansa maanjäristyksen traumatisoimat lapset on helpompi saada sisälle kevyisiin bamburakennelmiin kuin entisiin betonista ja kivestä rakennettuihin kouluihin, joista moni sortui.

”Vaikka lapset ovat peloissaan, saan heidät kyllä vakuutettua yhteisön tuella, että kouluun on turvallista palata”, Sanjel sanoo.

Samaa mieltä on paikalla oleva oppilas, 13-vuotias Nirjal Magar. Hän kokee bamburakennukset turvallisiksi.

”Niistä on nopea juosta ulos. Ei ole penkkejä tiellä. Kunpa jo koulu alkaisi! Olemme niin pitkästyneitä”, Magar sanoo.

Hän on myös huolissaan edessä olevista kokeista. ”Mitä jos emme ehdi oppia kaikkea ajoissa!”

Minna Peltolan mukaan koulujen alkaminen on tärkeää lasten hyvinvoinnin kannalta. Koulu tarjoaa heille tekemistä ja saa heidät palaamaan turvalliseen arkeen. Maanjäristyksen kauhut unohtuvat.

”On todella hyvä kuulla paikallisilta, että haluavat nimenomaan näitä bambukouluja. Ne vastaavat heidän maanjäristyksen jälkeisen elämänsä tarpeisiin ja toiveisiin.”

Nimestään huolimatta koulut ovat tuskin kovin väliaikaisia. Pysyvämpien uusien koulujen rakentaminen alueelle tulee todennäköisesti viemään pitkän aikaa. Peltola uskoo, että bambukoulut tulevat olemaan käytössä niin pitkään kuin ne kestävät eli muutaman vuoden.

Väisäsen saapuminen rakennustyömaalle on saanut työhön vauhtia. Sateen loputtua päätytolppien korkeudet mitataan vesivaa’alla ja suoruus luotilangalla.

”Tämä mittaaminen on hitain vaihe”, Väisänen sanoo.

Seuraavana päivänä koulu nouseekin jo silmissä. Kun joudumme palaamaan Kathmanduun, on bamburunko pystyssä.

Väisänen alkaa hänkin vaikuttaa aikaisempaa luottavaisemmalta: näyttää siltä, että koulu saadaan pystyyn tavoitellussa neljässä päivässä.

”Jos tänään vielä saadaan kattotuolit paikoilleen, voidaan huomenna laittaa ruoteet ja väliseinät. Ylihuomiseksi jäävät seinät ja katto.”

Enää pitäisi rakentaa 249 muuta koulua.

Tehtävä on vaikea, muttei mahdoton. Mahdottomaan ei ole varaa. Nepalin lasten on päästävä takaisin kouluun – se on ainoa tapa taata heille ja tälle maalle valoisampi tulevaisuus.

Teksti ja kuvat: Antti Helin / Kathmandu

Lue lisää