Opettaminen jännitti Tommi Evilää kamalasti!

Pituushyppääjä Tommi Evilä palasi yllättäen tamperelaiseen Juhannuskylän alakouluun, jossa hän itse lapsena opiskeli. Evilä marssi viitosluokkaan, ryhtyi yllättäen opettamaan lapsia – ja suoriutui tehtävästään mainiosti. Tosin yhden asian Evilä unohti: lapset eivät saaneet läksyjä lainkaan. Evilän hyppy opettajan rooliin oli osa Kirkon Ulkomaanavun kampanjaa, jonka avulla pyritään saamaan parempi ammattitaito 10 000 opettajalle kehitysmaissa.

  • Pituushyppääjä Tommi Evilä palasi yllättäen tamperelaiseen Juhannuskylän alakouluun, jossa hän itse lapsena opiskeli.

    Kuva 1/5
  • Tommi Evilä opetti viitosluokkalaisille äidinkielen tunnilla, kuinka Tampere vääntyy manseksi.

    Kuva 2/5
  • Endale Vapaavuori (vas.) ja Pihla Paavola seuraavat, kuinka Tommi Evilä vetää äidinkielen tuntia.

    Kuva 3/5
  • Tommi Evilä kertoi liikuntatunnilla oppilaille, millaista koulunkäynti hänen lapsuudessaan oli.

    Kuva 4/5
  • Kuva 5/5

Tiistaiaamu alkoi Juhannuskylän alakoulussa Tampereella hyvin poikkeuksellisesti, kun viitosluokka sai vieraakseen ja yllättäen myös opettajakseen koulun entisen oppilaan, pituushyppääjä Tommi Evilän.

Kirkon Ulkomaanavun järjestämässä oppimistapahtumassa Evilä johdatti heti ensimmäisellä äidinkielen tunnilla luokan yleiskielen ja puhekielen eroihin. Oppilaat pääsivät testaamaan, kuinka hyvin heiltä sujuu Tampereen murre. Koululaiset saivat muun muassa keksiä synonyymeja Tampereen kaupungin nimelle, ja tunnilla ehdittiin sivuta myös urheilijan omia kouluvuosia.

”1990-luvun lamavuosina kaksi opetusryhmää yhdistettiin niin, että lopulta luokallamme oli 42 oppilasta”, Evilä kertasi omia oppivuosiaan.

Suuret luokkakoot ovat todellisuutta myös monissa kehitysmaiden kouluissa. Maailmasta puuttuu yhteensä 5,1 miljoonaa opettajaa, ja opetuksen laatu on monissa maissa heikkoa. Peruskoulutuksen määrällinen kasvu ei siis ole tuonut mukanaan laatua. Jopa 38 prosenttia maailman lapsista päättääkin koulun ilman, että on oppinut riittävästi lukemaan, laskemaan tai kirjoittamaan.

Evilä kertoi saaneensa koulusta paljon tukea omalle urheilu-uralleen.

”En varmaankaan ollut se kaikkein helpoin oppilas, ja jouduin usein olemaan pois koulusta harjoitusleirien takia”, hän kertoi.

”Liikunnanopettajallani oli minulle valtavan suuri merkitys. Hän osasi tarvittaessa olla tiukka, mutta antoi myös sopivassa suhteessa vapautta.”

Ope unohti antaa läksyjä

Luokan opettaminen oli Tommi Evilälle suuri haaste.

”Jännitti aivan kamalasti astua luokan eteen”, pituushyppääjä tunnusti.

Opettaja Miina Mäkinen arvioi kuitenkin, että Evilän opetustaidot olivat oikein toimivia.

”Tommi pärjäsi oikein hyvin. Tosin vauhtia olisi joissain kohdin voinut hiukan hidastaa. Vinkkasin hänelle myös, että oppilaita kannattaa osallistaa enemmän. Silloin ei tarvitse olla koko ajan itse äänessä”, ”aito” opettaja ruoti Evilän taitoja.

Oppilaat totesivat, että he pitäisivät mielellään Evilän opettajanaan vaikka joka päivä.

”Hän oli hirveän hauska opettaja ja selitti asiat hyvin”, 5 A-luokan oppilas Venla-Maija Kaarne kertoi.

Tosin luokkatoveri Meta Väisänen keksi heti perään yhden parannettavan asian.

”Tommi osasi kyllä opettaa, mutta unohti antaa läksyjä.”

Tytöt olivat yhtä mieltä siitä, että hyvä opettaja on reilu ja huumorintajuinen.

Tommin vierailu Juhannuskylän koulussa Tampereella oli osa Kirkon Ulkomaanavun Katastrofin ainekset -kampanjaa, jonka tavoite on kerätä 10 000 kehitysmaan opettajalle parempi ammattitaito.

Teksti: Elisa Vepsäläinen
Kuvat: Ville Asikainen