”Näin paljon kuolemaa, ja lopulta väsyin”

Ammattikoulutus avaa kovia kokeneille Kongon nuorille uusia ovia: vain työn ja rahan avulla he uskovat saavansa hyvän elämän. Nuorukaisilla on tienestin myötä varaa mennä naimisiinkin.

  • Nguma Heritier, 20, muurari:
    ”En koskaan päässyt peruskouluun. Kun kaverini lähtivät oppimaan, jäin yksin. En kuulunut mihinkään. Lopulta, 14-vuotiaana, ajauduin APCLS-sissiryhmään. Oliko minulla muka vaihtoehtoja? Elimme metsissä, jonne rakensimme pieniä taloja. Taistelujen jälkeen vaihdoimme paikkaa ja teimme uudet talot. Näin paljon kuolemaa. Se oli rankkaa. Lopulta väsyin, sota ei loppunut koskaan. Että tapoinko ihmisiä? Outo kysymys. Olinhan sotilas. Lopulta Kongon valtion armeijan kenraali lähestyi ryhmäämme ja ilmoitti ottavansa joukosta lapset pois. Minut lähetettiin YK:n rauhanturvaajien transit-leirille, joka on perustettu lapsisotilaiden turvaksi. Sieltä minut valittiin ammattikoulutukseen. Se pelasti minut. Nyt osaan muurata lattioita, muureja, talojakin. Minua kutsutaan muurauksen ekspertiksi. Se tuntuu hyvältä. Mutta ajattelen usein poikia, joita on yhä paljon sissiryhmissä. Jos he yrittävät karata, heitä voidaan seurata ja löydettäessä tappaa. Itse ymmärrän vasta nyt, että on toisenlaistakin, hyvää elämää. Saan työstäni toimeentulon. Pystyn ostamaan vaatteita, ruokaa, pesutarvikkeita. Saatan tienata kuukaudessa 200–300 dollaria. Työ on tärkeintä elämässä. Myöhemmin haluan tietysti vaimon ja lapsia.”

    Kuva 1/13
  • Tantin Bushu, 25, kokki:
    ”Kävin alakoulua kolme vuotta, sitten jouduin apulaiseksi muiden vuokrapelloille. Menin naimisiin 14-vuotiaana, mutta mieheni jätti minut. En tiennyt ruuanlaitosta mitään, kun minut valittiin ammattikoulutukseen. Valmistuin kolme vuotta sitten ja olin ensin hotellissa töissä. Kun sain koululta starttipaketin ja kuuden kuukauden vuokratuen, avasin oman ravintolan matkustajakodin yhteyteen. Teen asukkaille aamiaisen aamuseitsemältä, lounaan päivällä ja illallisen kahdeksalta. Joskus järjestöt tilaavat aterioita isolle vierasjoukolle. Erikoisuuksiani ovat fufu-maissiseos ja liha-ateriat. Ilman koulutusta en olisi nyt yrittäjä. Pidän työstäni, saan oman toimeentuloni. Voittoa jää kuukaudessa 50–100 dollaria. Olen palkannut kaksi apulaistakin. Nyt olen uusissa naimisissa, minulla on kolme- ja seitsenvuotiaat lapset. Kuopus syntyy kuukauden päästä. Synnytyksen jälkeen lääkäri määrää, kuinka kauan olen äitiyslomalla. Yleensä se on kaksi kuukautta. Paljonko saan äitiysrahaa? Ei sellaista ole Kongossa. Jos saan säästettyä tarpeeksi rahaa, ostan tontin ja rakennutan kodin. Pienin tontti maksaa 800 dollaria. Jos ravintola-asiakkaita riittää, summan säästäminen ei ole mahdotonta.”

    Kuva 2/13
  • Tantin Bushu ravintolansa keittiössä.

    Kuva 3/13
  • Ranskanperunat kypsyvät.

    Kuva 4/13
  • Tantin Bushu kattaa lounaspöytänsä majatalon ruokailuhuoneeseen.

    Kuva 5/13
  • Ombeni Bandu, 25, puuseppä:
    ”Kävin alakoulua neljä vuotta, mutta sitten isäni kuoli. Keskeytin koulun. Sissivärvärit tulivat puheilleni joka paikassa, toreilla ja maanteillä. He houkuttavat jatkuvasti poikia mukaansa. Minä liityin FAG-sisseihin, vaihtoehtoja ei ollut. Mutta sotilaan elämä olikin rankkaa. Aina ei ollut ruokaa, eikä makuupaikkoja viidakossa. Jos tein jotain väärin, minua pahoinpideltiin ja joskus kidutettiin. Pako sissiryhmästä ja pääsy ammattikoulutuksen muuttivat elämäni. Opin rakentamaan kaikkea, katoista huonekaluihin. Koulutuksen jälkeen ponnistelin ja sain päätökseen myös yläkoulun. Olen siitä ylpeä, sillä asemani yhteisössä parani. Viime keväänä minulla oli varaa mennä naimisiinkin. Jos töitä on hyvin, ansaitsen kuukaudessa 50 dollaria. Jaan sen kolmeen osaan kahden työntekijäni kanssa. Elän hyvää elämää, minulla on rahaa ja toimeentulo. Aion ostaa tontin, johon rakennan talon perheelleni. Haluan vaimoni kanssa ainakin kahdeksan lasta.

    Kuva 6/13
  • Puusepät verstaallaan: Bwicka Ngulu, 25, (vas.), Bahemuke Wetemuami, 23, ja Ombeni Bandu, 25.

    Kuva 7/13
  • Puusepät potretissa: Bwicka Ngulu (vas.), Ombeni Bandu ja Bahemuke Wetemuami.

    Kuva 8/13
  • Madalaine Clarice, 20, ompelija:
    ”En koskaan käynyt koulua. Liityin 13-vuotiaana FAG-kapinallisiin, koska he lupasivat minulle koulutuksen. Ei lupausta tietenkään pidetty. Joukossamme oli 90 tyttöä. Tyttöjen ja poikien välillä ei tehty eroa. Jokainen sai aseen. Sotilaan ura on työ siinä kuin mikä tahansa työ. Jos liittyy ryhmään vapaaehtoisesti, pelin henki on selvä. Kun vihollinen yrittää ampua sinut, varmasti lataat aseen ja yrität ehtiä ensin. Muuan taistelu painaa tosin yhä mieltäni. Jäin panttivangiksi, minua kidutettiin ja pahoinpideltiin. Lopulta Save the Children -järjestö sai kontaktin ryhmääni ja taivutti johtajamme luovuttamaan osan lapsista. Olin onnekas, pääsin ammattikoulutuksen. En tiennyt ompelemisesta mitään, nyt olen ammattilainen. Ompelimomme on Masisin parhaita, ompelijoita on neljä. Saimme koulusta starttipaketin: viisi ompelukonetta, sakset ja kankaita. Kaikki meni hyvin, ja ansaitsin kuukaudessa 100 dollaria. Mutta vuonna 2012 hutut ja hundet taistelivat täällä vastakkain. Pakenimme metsään, ja sissit veivät neljä konetta. Nyt tienaan enää 30 dollaria kuukaudessa. Silti olen onnekas. Minulla on kaksi lasta, voin elättää ja vaatettaa heidät. Hyvä elämä tarkoittaa työtä ja omaa rahaa. Haluaisin perustaa modernin ateljeen, joka toisi näkyvän aseman yhteisössäni.”

    Kuva 9/13
  • Ompelijat potretissa yrityksessään: Beya Baeni, 22 (vas.) Rebeca Butinda, 18, Madalaine Clarice, 20 ja Sara Bora, 17.

    Kuva 10/13
  • Ompelimon työvälineet: sakset, kangas ja jäljelle jäänyt kone. Muut neljä konetta katosivat sissien hyökättyä kaupunkiin.

    Kuva 11/13
  • Kitsa Muhindo, 19, mekaanikko:
    ”Yrityksemme on erikoistunut mopojen korjaamiseen, työntekijöitä on yhdeksän. Valmistuimme kaikki ETN-koulutuksesta, ja minut äänestettiin johtajaksi. Olen kuulemma vastuuntuntoisin ja huolehdin parhaiten työkaluistamme. Suurin osa meistä on entisiä lapsisotilaita, ja koulutus muutti jokaisen elämän. Moni on päässyt naimisiin, pystynyt ostamaan maatiloja ja viljelyksiä. Itsekin ostin tontin. Nuorena ajattelin, ettei koulusta ole hyötyä ja liityin sisseihin. Mutta sotilaana en omistanut mitään enkä saanut korvausta taisteluista. Nyt minulla menee hyvin. Aiemmin en osannut edes ajaa mopoa, nyt voisin työskennellä kuljettajana. Jos on hyvä kuukausi, ansaitsemme 200 dollaria. Jaamme sen yhdeksään osaan. Jos joku niskuroi eikä tee työtään hyvin, pienennän hänen palkkaansa. Tulevaisuudessa haluan ostaa minibussin ja kuskata matkustajia lähikaupunkeihin. Se olisi hyvä bisnes. Bussi maksaa 12 000 dollaria. Unelmani toteutuu, jos minulla riittää tahtoa ja voimaa tehdä työtä.”

    Kuva 12/13
  • Mekaanikot potretissa: Olivier Muhindo, 16, Kitsa Muhindo, 19, ja Mwana Shamba Germain, 23.

    Kuva 13/13

Viisi tuntia ja sata kilometriä – matka Kongon itäisestä kolkasta Gomasta Masisiin on kuoppaa kuopan perään.

Surkea tie puhkoo huikeaa maisemaa: jylhiä vuoria, vehmaita laaksoja. Erään laakson pohjalle on levittäytynyt Masisi, noin 25 000 talouden kaupunki. Asukkaiden määrää ei tiedä kukaan, valtavan kokoisessa Kongon demokraattisessa tasavallassa ei ole koskaan ollut virallista väestörekisteriä.

Olot Masisissa ovat vaatimattomat, mutta täällä voit syödä maukkaan aterian, ompeluttaa mittatilauksena mekon, korjauttaa moposi, tilata eukalyptuspuusta veistetyn pöydän tai pestata muurarin – ja samalla tuet aivan erityistä nuorta yrittäjyyttä.

Näitä yrittäjiä yhdistävät kova työhalu – ja rankka menneisyys. Uuden suunnan elämälleen he löysivät Kirkon Ulkomaanavun rahoittaman ammattikoulutuksen avulla.

Koulutukseen valitaan kaikkein haavoittuneimmat: entisiä lapsisotilaita, orpoja, katulapsia, raiskattuja sekä liian varhain äidiksi tulleita. Opiskelijat ovat 16–22-vuotiaita. Heistä neljännes ei kouluun tullessaan osaa lukea eikä kirjoittaa. Mutta into oppia on valtava: valmistumisprosentti on 95.

Kirkon Ulkomaanavun koulutuskumppani on paikallinen, traumatisoituneiden nuorten opetukseen erikoistunut ETN-koulukeskus. Aluksi se toimi vain Gomassa, Masisi sai oman koulunsa 2012.  Masisissa koulutetaan muurareita, puuseppiä ja kokkeja, Gomassa valmistuu lisäksi hitsaajia, mekaniikkoja, kokkeja, putkimiehiä ja tietotekniikan osaajia. Ulkomaanapu tukee kouluja tänä vuonna 115 000 eurolla.

Masisin avauskurssilta valmistui 30 nuorta, kaikki löysivät työpaikan. Nyt opiskelijoita on 79.

Koulutus tuo ammatin ja ammatti tienestin. Näille nuorille raha on ainoa avain onneen, pojille sananmukaisesti: nyt heillä on varaa avioitua. Hutu- ja tutsinuorukaisen on vaimon saadakseen hankittava kaksi lehmää. Hunde-heimon perinteinen myötäjäinen on 14 vuohta. Lehmä maksaa 400–500 dollaria (310–390 euroa), vuohi 80 dollaria (62 euroa).

Vaikka nuoret yrittäjät ovat toiveikkaita tulevasta, kulkee entinen mukana. Masisin lähihistoriaa ovat kiivaat sissitaistelut. Nytkin metsissä piileskelee hallituksen vastaisia kapinallisryhmiä, joihin liittyminen Kongon pitkittyneen konfliktin takia on arkinen houkutus monelle pojalle ja tytölle.

”Opiskelun ohessa nuoret voivat käydä läpi kokemuksiaan ja toipua. Isoin tavoite silti on, että nuori lähtee koulustamme mukanaan hyvä ammattitaito”, kertoo ETN-koulukeskuksen johtaja David Ngabo.

Teksti: Katja Hedberg
Kuvat: Jukka Gröndahl