Yhä kadonnut

Filippiiniläinen Edita Burgos on tehnyt kaikkensa kadonneen poikansa Jonaksen löytämiseksi. Taustalla viihtyneestä naisesta on samalla tullut tunnettu kansalaisaktivisti. Kuva: Ulla Kärki.
Filippiiniläinen Edita Burgos on tehnyt kaikkensa kadonneen poikansa Jonaksen löytämiseksi. Taustalla viihtyneestä naisesta on samalla tullut tunnettu kansalaisaktivisti. Kuva: Ulla Kärki.

”Nähdessäni ihmisiä univormu päällä ajattelen, että nuo ovat niitä, jotka kiduttavat toisia ihmisiä.”

Eräänä päivänä Jonas Burgos ei tullut perheen yhteiseen kokoontumiseen. Hän ei lähettänyt viestiä eikä vastannut puhelimeen, mikä ei ollut lainkaan hänen tapaistaan.

Seuraavana päivänä Jonas vastasi puhelimeen sammaltavalla, heikolla äänellä. Hänen vastauksensa olivat outoja.

”Luulen, että hän yritti antaa vihjeitä, mitä hänelle oli tapahtunut. Hän sanoi olleensa ystävän kanssa, joka asui ennen armeijan pääesikunnan lähellä, mutta oli muuttanut ulkomaille. Hän sanoi käyneensä kylvyssä, mikä saattoi tarkoittaa kidutusta”, Jonaksen äiti Edita Burgos, 71, kertoo.

Sen jälkeen perhe ei enää koskaan saanut yhteyttä Jonakseen. Oudon puhelun jälkeen perhe päätti pitää lehdistötilaisuuden, jossa he ilmoittivat Jonaksen kadonneen.

Pikkuhiljaa selvisi, mitä oli tapahtunut. Silminnäkijät kertoivat, että kuusi miestä oli siepannut Jonaksen ostoskeskuksen ravintolasta. Jonas oli huutanut: ”Olen vain aktivisti!” Ravintolan työntekijä oli yrittänyt tulla auttamaan, jolloin yksi miehistä oli estänyt häntä ja sanonut, että he ovat pidättämässä huumediileriä. Jonas oli raahattu autoon eikä häntä sen jälkeen ole nähty.

Huhtikuun 28. päivä 2015 tästä on kulunut kahdeksan vuotta.

Maanviljelijä-aktivisti Jonas Burgos on Filippiinien kuuluisin deseparecido, kadonnut. Hän on edesmenneen lehdistövapausaktivistin Joe Burgosin poika. Hän on nyt 44-vuotias, mikäli on elossa.

Jonas opiskeli maataloustiedettä. Valmistuttuaan hän päätti muuttaa perheen omistamalle pienelle maatilalle Bulacaniin, koska halusi kokea, millaista maanviljelijöiden elämä todella on.

Maanomistus on Filippiineillä keskittynyt harvoille rikkaille suvuille ja vaikka maassa on toimeenpantu maauudistus, se ei käytännössä ole johtanut oikeudenmukaisempaan maajakoon.

Jonakselle, kuten hänen isälleenkin, maakysymys oli lähellä sydäntä. Jonas alkoi taistella niiden puolesta, joille maa hänen mielestään kuului.

Hänet siepattiin, koska hänellä oli yhteyksiä maanalaiseen vastarintaliikkeeseen New People Armyyn.

Filippiiniläisen ihmisoikeusjärjestö Karapatanin mukaan 2010–2014 Filippiineillä on väkivaltaisesti kadonnut yhteensä 21 ihmistä ja laittomasti teloitettu 204 ihmistä.

Kansainvälinen Human Rights Watch raportoi, että vaikka Filippiinien nykyinen presidentti Beningno Aquino III ja hänen hallintonsa ovat sitoutuneet nopeuttamaan ihmisoikeusrikkomuksiin liittyvien oikeusjuttujen tutkintaa, edistystä ei juuri ole ollut. Ja vaikka ihmisoikeusrikkomukset ovat vähentyneet verrattuna edellisen presidentin, väkivaltaisesta ja korruptoituneesta hallinnostaan tunnetun Gloria Magapagal-Arroyon aikaan, ne silti jatkuvat.

Äiti-aktivisti

Tapasin Jonaksen äidin Edita Burgosin hänen toimistossaan Quezon Cityssä viikko sitten. Ennen tapaamista ajattelin, mitä voin sanoa äidille, jonka lapsi on viety?

Mutta Edita on tottunut puhumaan elämänsä kipeimmästä asiasta. Naisesta, joka halusi elää mahdollisimman hiljaista elämää, on kasvanut äiti-aktivisti.

Kun perheelle selvisi Jonaksen katoamisen jälkeen, että armeija on vastuussa, he päättivät valita perheestä yhden edustajan, joka olisi perheen kasvot.

”Minä sanoin, että pelkään kameroita. Toinen poikani sanoi, että kyllä hän voi sen tehdä. Mutta ajattelin, että jos poikani astuu valokeilaan, hänestä tulee seuraava uhri. Niinpä päätin voittaa pelkoni”, Edita Burgos kertoo.

”Mieheni vielä eläessä minua luultiin aina hänen sihteerikseen, kukaan ei tunnistanut minua. Nautin anonymiteetistäni.”
Nyt Edita kyllä tunnetaan.

Hän on tehnyt kaikkensa Jonaksen löytämiseksi. Tapauksesta on käyty useita oikeusjuttuja ja kirjoitettu lukemattomia lehtijuttuja.

Kirkon Ulkomaanavun filippiiniläisen kumppanijärjestön NCCP:n tuella Edita on kertonut Jonaksesta YK:n ihmisoikeusneuvostossa ja kiertänyt puhumassa tapauksesta USA:ssa. Hän on esiintynyt kansainvälisissä verkostoissa, puhumattakaan asian pitämisestä aktiivisesti esillä kotimaassa. Jonaksesta ja hänen perheestään on tehty elokuva ja kirjoitettu kirja.

Jonasta sieppaamassa ollut majuri Harry Baliaga on tunnistettu. Vetoomustuomioistuin on todennut armeijan ja poliisin vastuullisiksi katoamiseen – mutta ne kieltävät silti osuutensa asiaan.

”Nähdessäni ihmisiä univormu päällä ajattelen, että nuo ovat niitä, jotka kiduttavat toisia ihmisiä”, Edita Burgos sanoo.

”Armeijan ja poliisin pitäisi tehdä niin kuin korkein oikeus on jo määrännyt ja tuoda Jonas esiin. Niiden pitäisi lakata peittelemästä tekijöitä ja puhdistaa rivinsä. Nyt ne pelastavat omat instituutionsa ihmishenkien kustannuksella.”

Rankaisemattomuuden kulttuuri

”Presidentti on armeijan ylipäällikkö, mutta hänkään ei tee mitään. Tämä ylläpitää rankaisemattomuuden kulttuuria”, Edita Burgos sanoo.

Jonaksen tapauksesta tekee erikoisen se, että hänen isänsä ja nykyisen presidentin isä tunsivat toisensa hyvin. Kun Aquino nousi presidentiksi, hän perusti Edita Burgosin pyynnostä työryhmän tutkimaan Jonaksen tapausta, mutta mitään merkittävää ei ole selvinnyt eikä presidentti enää olen ”ehtinyt” tavata Burgosia. Presidentti Aquino on kuitenkin määrännyt Burgosin perheen poliisin suojeluun.

”En enää edes odota oikeuden tapahtuvan. Täällä Filippiineillä olemme tehneet kaiken, mitä on tehtävissä. YK on tehnyt osansa. Se ja kansainvälinen yhteisö eivät oikeastaan voi tehdä muuta kuin saattaa Filippiinien hallinnon häpeään tuomalla tapausta julkisuuteen, mutta sekään ei ole tuonut tuloksia.”

”En tiedä, ymmärtävätkö ihmiset, miltä minusta tuntuu, ehkä heillä on aavistus. Kerran oikeudessa minulta pyydettiin rahallista arviota Jonaksen menetyksestä. Ei särkyneelle sydämelle voi laittaa hintaa.”

Edita elää perheensä ympäröimänä ja saa lohtua neljästä lapsestaan ja yhdeksästä lapsenlapsestaan, joista yksi on Jonaksen yhdeksänvuotias tytär. Editan pojat tulevat ovelle, kun puhumme ja Edita sanoo: ”Jonas on pojistani keskimmäinen.”

Vieretysten seisseet veljet siirtyvät niin, että heidän väliinsä jää tyhjä tila. Jonaksen paikka.

Editan mukaan Jonas on eniten isänsä näköinen ja tapainen.

”Lapseni ovat hyvin läheisiä keskenään. Heillä oli tapana viettää aikaa yhdessä ja osana tätä oli laulu ja soitto. Laulaminen väheni Jonaksen katoamisen jälkeen.”

Kaikkein vaikeimpia aikoja Editalle ovat juhlapäivät ja vuosipäivät, kuten Jonaksen katoamisen vuosipäivä ja hänen syntymäpäivänsä.

”Olen muuttunut paljon. Suvaitsevaisemmaksi, vaikka vieläkin sattuu, kun joku sanoo, että Jonas sai mitä ansaitsi. Ja olen vanhentunut paljon näinä vuosina. Enää en jaksa kävellä pitkiä mielenosoitusmarsseja alusta loppuun.

Perhe elää vaatimatonta elämää, se on heidän valintansa. Toimiston yhteydessä on pieni painotalo, journalisti-isän peruja. Pöydällä on avonainen Raamattu ja pienellä pihalla paljon hyötykasveja.

”Sosiaalinen oikeudenmukaisuus merkitsee sitä, että jokainen yhteiskunnan jäsen voi elää arvokasta elämää sen jäsenenä. Tämän pitäisi olla kaikkien hallitusten päämääränä”, Edita Burgos sanoo.

”Aloita itsestäsi, mitä voit tehdä sosiaalisen oikeudenmukaisuuden eteen. Jonas oli hyvin köyhä, vaikka valmistui hyvin arvosanoin. Mutta hän halusi elää maanviljelijän elämää. Joskus hän antoi paitansa tarvitsevalle, jos muuta annettavaa ei ollut.”

”Sosiaalinen epäoikeudenmukaisuus on se alusta, josta viha ja sota kasvavat.”

Helmikuun 20. on kansainvälinen sosiaalisen oikeudenmukaisuuden päivä.

Teksti ja kuva: Ulla Kärki

Ulla Kärki on Kirkon Ulkomaanavun tiedottaja, joka työskentelee Filippiineillä taifuuni Haiyanin avustustyön viestintätehtävissä.