Veteen piirretty viiva

Kokemattoman on vaikea erottaa tykistötulta ukkosen jyrinästä. Mikä pahinta, Goman sääolosuhteet ovat arvaamattomat. Vaikka Gomassa paistaa aurinko, Kivu-järven toisella puolella Ruandassa saattaa sataa ja salamoida. Lentoturvallisuuden kannalta tämä on hankalaa. Vaikka jyrinää kuuluu aurinkoisena päivänä, siinä ei ole mitään ihmeellistä. Mutta kun kyseessä on oikeasti tykistötulen ääni, en edes aina erota, mistä on kyse.

Goma oli rauhallinen muutamien viikkojen takaisten Kongon armeijan ja M23 kapinallisryhmän välisten yhteenottojen jälkeen. Ehdin tottua ajatukseen, että arki täällä normalisoituu. Hankin kaksi koiraa, uin Kivu-järvessä ja elämä rullasi normaalisti. Mutta sitten alkoi tapahtua.

Rauhanneuvottelut Kampalassa M23 kapinallisten ja hallituksen joukkojen välillä eivät johtaneet toistaiseksi mihinkään lopputulokseen. YK:n interventioprikaati, jolla on turvaneuvoston mandaatti käyttää aseellista voimaa, saavutti lähestulkoon täyden valmiuden, mikä ei todellakaan miellytä M23:a. YK-sotilaiden määrä lisääntyi katukuvassa, ja aamukahvilla Goman pääkadun varrella näin kun YK-sotilaita täynnä olevat rekat ajoivat kaupungin halki.

Taistelut hallituksen joukkojen ja M23 välillä realisoituivat jälleen viime viikolla Goman kaupungin ulkopuolella. Kuulemma ainakin yli sata M23:n kapinallista olisi menehtynyt taisteluissa ja joitakin kymmeniä FARDC:n sotilaita, mutta tämähän saattaa olla hallituksen välittämää propagandaa.

Huhut kiersivät pitkin Gomaa. Luotettavia tietolähteitä on vähän, YK ja kumppanit ovat varovaisia tiedottaessaan tilanteesta suurelle yleisölle. Joka toisella kongolaisella tuntuu olevan jokin ”luotettava” tietolähde, jolle he soittavat, kun tilanne tulee päälle.

Muutama päivä sitten Goman lentokentän lähelle tippui ammus. Sen alkuperää ei ole vahvistettu. Ja saman tien huhupuheiden mukaan rajan toiselle puolelle Ruandaan osui kaksi ammusta. Tietoa ei niin ikään ole vahvistettu. Mutta kaikki tuntuvat tietävän, että näin todellakin tapahtui. Oliko kyseessä tahallinen provokaatio vai huti, ehkä vika oli kongolaisten huonossa kalustossa? Puhutaan, että M23 kapinallisjohtaja Sultani Makenga olisi kuollut sairastettuaan aidsia jo pitkään, välillä taas kuulee että hän on hyvässä kunnossa ja johtaa joukkoja.

Epätietoisuus on arkipäivää Pohjois-Kivussa. Mikään täällä ei koskaan ole varmaa. Mutta ehkä opin vielä erottamaan tykistötulen ukkosen jyrinästä.

Terveisin,
Marjo Mäenpää

Kirjoittaja

Marjo Mäenpää