Nepalista lähtiessä

Tässä teltassa työntekijämme Lila nukkui perheineen heti maanjäristyksen jälkeen.

Matkan loppu häämöttää. Kirjoitan tätä blogiani Delhin lentokentältä. Edessä on kotimaan kevät. Tasainen ja liikkumaton maa. Katkeamaton sähkönjakelu sekä monella tapaa helpompi elämä.

Taakse jäävät leveät ja lämpimät hymyt, kivikasat ja uutterat nepalilaiset, jotka rakentavat elämäänsä uudelleen. Pystyttävät ensin muovikatoksen, sen jälkeen teltan, ja jos hyvin käy, nostavat vielä ensimmäisen kiven talonsa perustaksi. Sitten toisen, kohta kolmannen, ja joskus tulevaisuudessa on taas talo, jossa seinät ja katto.

Siihen pisteeseen on tosin vielä matkaa. Samaan aikaan kun pitää tehdä paljon muutakin: päästä takaisin kiinni jokapäiväisen leivän kylkeen, ja saada lapset takaisin opintielle. Rakentamista on paljon ja siksi se tapahtuu hitaasti.

Minä jätän haikein mielin taakseni työmme alkumetrit. Saimme paljon aikaan, joskin pääurakka on yhä edessä. Saimme aikaan pienen vihreän verson, jota pitää kasvattaa ja hoitaa. Oheiset kuvat kertovat hyvin edistyksestämme.

Suomesta saatu teltta pitää sadetta eikä lennä tuuleen.

Suomesta saatu teltta pitää sadetta eikä lennä tuuleen.

Ensimmäisessä kuvassa näkyy työntekijämme Lilan perheen asumus sen jälkeen, kun maanjäristys oli tapahtunut. Toisessa kuvassa Lila ja perhe poseeraavat tämän hetkisen asumuksensa edustalla, Partioaitan lahjoittamassa teltassa. Edistys ei ehkä vielä näytä järin suurelta, mutta se on tuntuva askel alkutilanteeseen verraten. Oikea teltta pitää vettä ja antaa suojaa eri tasolla kuin itse kyhätty muovikatos. Alkuperäistä pressukatosta ei enää edes ole. Sen vei tuuli myrsky-yönä, eikä sitä sen koommin ole naapurustossa näkynyt.

Samalla viivalla olemme me avustustyössämme. Olemme saaneet toimillamme aikaan samaa kokoluokkaa olevan muutoksen: nyt on paremmin, mutta kaikki silti vielä kesken. Se hetki, jona kodit ja koulut ovat valmiit, häämöttää aivan yhtä kaukana tulevaisuudessa kuin mitä Lilan perheen teltta on oikeasta kodista.

Ennen kuin siirryn sinivalkoisille siiville, haluan vielä kerran kiittää lahjoittajiamme avusta, jota olemme Nepal-työhömme saaneet. Kiitos lahjoittajat, kiitos vapaaehtoiset, kiitos lipaskerääjät, kiitos yhteistyökumppanit, kiitos Ulkoministeriön humanitaarinen yksikkö sekä heidän kauttaan jokainen suomalainen veronmaksaja. Olette mahdollistaneet sen, että Kirkon Ulkomaanavun työ Nepalissa on alkanut ja että nepalilaiset pystyvät jo itse auttamaan itseään. Silti paljon työtä on vielä edessä. Pysykää mukana!

Kirjoittaja on humanitaarisen avun asiantuntija Kirkon Ulkomaanavussa. Hän koordinoi Nepalin maanjäristyksen avustustyötä Kathmandussa.