Maailman suurin pakolaisleiri on naiselle armoton paikka – konservatiivinen ympäristö koettelee niin ulkomaalaisen kuin paikallisenkin rajoja

Tiet muuttuvat välillä mutavelliksi Cox Bazarin pakolaisleirillä.
Tiet muuttuvat välillä mutavelliksi Cox Bazarin pakolaisleirillä.

Bangladeshin eteläosa oli jo valmiiksi yksi maailman köyhimmistä alueista, ennen kuin se reilut kaksi vuotta sitten otti vastaan miljoona rohingyapakolaista naapurivaltiostaan Myanmarista.

Kova melu, kaoottisessa liikenteessä torvea soittavat tomtom-pyörätaksikuskit, voimakkaat hajut ja ihmistungos koettelevat päivittäin kaikkia aisteja Bangladeshin Cox Bazarissa.

Tiuhaan asutetussa Bangladeshissa yksityisyyteni rajat ylitetään toistuvasti tavalla, jota en ole kohdannut missään muualla maailmassa. Olen pohtinut naiseutta ja naisena olemista paljon viimeisen puolentoista vuoden aikana asuessani Cox Bazarin kaupungissa.

Kaiken kaaoksen keskellä pakolaisleirillä asuvat naiset tarvitsevat turvallisia tiloja, joissa he saavat mahdollisuuden paitsi hengähtää myös opetella esimerkiksi lukemaan ja kirjoittamaan.

Kirkon Ulkomaanavun turvallisissa tiloissa järjestetään aamuisin luku- ja laskutaidon opetusta, iltapäivisin on vuorossa toimeentulon parantamiseen liittyvää ohjelmaa. Aloitimme myös kotiopetuksen ja menimme niiden naisten luo, jotka eivät pystyneet esimerkiksi perheestä johtuvista syistä lähtemään kotoa.

Monille naisista on iso asia oppia kirjoittamaan oma nimi. Sen jälkeen heidän ei tarvitse enää käyttää tunnistautumisen keinona sormenjälkeään, jonka antamista moni pitää epämiellyttävänä. Vieraassa maassa apua on myös taidosta lukea tienviittoja ja kylttejä, mikä luo tunnetta pärjäämisestä. Naisille on myös tärkeää, että he ymmärtävät paikallista kieltä sen verran, että tietävät, mitä heidän lapsilleen opetetaan pakolaisleirin kouluissa.

Bangladeshin hallitus antaa järjestöjen järjestää leirillä opetusta vain burmaksi ja englanniksi, ei paikallisella banglan kielellä. Maan hallitus ei halua rohingyapakolaisten jäävän. Myös käteisavustusten antaminen rohingyoille on Bangladeshissa kielletty, vaikka käteisavustukset ovat tehokas keino jakaa apua.

Korruptio on Bangladeshissa laajalle levinnyttä ja istuu tiukassa. Maassa työskennellessä pitää jaksaa olla todella kärsivällinen ja pitkäjänteinen.

Työtä ja itseluottamusta paikallisille naisille

Koin Bangladeshissa myös onnistumisia. Olen erityisen ylpeä siitä, että 65 hengen tiimini koostui täysin naisista. Heistä 90 prosenttia on paikallisia ja kotoisin pääosin Bangladeshin kaakkoisosasta Chittagongista.

Bangladesh on todella konservatiivinen maa, jossa naiset eivät usein saa työskennellä tai kouluttautua pitkälle. Työ Kirkon Ulkomaanavussa on heille suuri tilaisuus. Ujoina ja epävarmoina tiimissä aloittaneet naiset saivat pikkuhiljaa itsevarmuutta. He alkoivat ottaa enemmän kontaktia muihin, kertomaan mielipiteensä ja nauraa. Oli hienoa nähdä heidän kehittyvän ammattilaisina.

Kun palkkasimme paikallisia naisia ja annoimme heille tilaisuuden, se muutti valtasuhteita myös heidän henkilökohtaisessa elämässään. Yksi naistyöntekijöistämme koki ennen väkivaltaa perheenjäsenensä taholta. Naisen kotiin tuomat palkkatulot auttoivat häntä saamaan perheessään arvostusta.

Toisessa tapauksessa perhe oli tyytymätön siihen, että nainen kävi töissä. Hänen kuitenkin annettiin jatkaa, koska perhe ymmärsi, että hän tuo kotiin rahaa.

Mitä opin itsestäni?

Henkilökohtaisella tasolla opin Cox Bazarissa työskennellessäni ottamaan askeleen kerrallaan ja katsomaan, mitä tapahtuu. Tilanteet muuttuvat jatkuvasti, ja maan hallitus asettaa alati uusia rajoituksia. Alussa olin liian huolissani kaikesta ja mietin, mitä kaikkea kamalaa voi tapahtua. Lopulta opin, että minun täytyy vain luottaa ihmisiin, joiden kanssa työskentelen. Jollain tavalla asiat aina järjestyvät.

Opin myös jättämään taakseni asiat, joihin en yksinkertaisesti voi vaikuttaa. Joitakin asioita en pysty ikinä muuttamaan. Ymmärsin myös, että pitää jaksaa olla kärsivällinen.

Edistys on hidasta ja siihen vaikuttavat monet ympäristöön ja kulttuuriin liittyvät tekijät. Naiset jäävät pääosin oppitunneilta pois, kun heillä on kuukautiset.  He ovat vasta päässeet oppimisen alkuun eivätkä he voi yhtäkkiä olla todella koulutettuja.

Puolessatoista vuodessa saavutimme yli 2000 rohingyanaista, ja se on todella merkittävää.

Kunnioitan syvästi kaikkia naisia, jotka elävät tuossa äärimmäisen konservatiivisessa ympäristössä ja kohtaavat päivittäisessä arjessaan valtavia haasteita. Muistan heidät aina. Voin vain toivoa, että olen jollakin tasolla pystynyt tekemään oman osuuteni heidän tilanteensa parantamiseksi.

Petra Weissengruber

Kirjoittaja vietti puolitoista vuotta Bangladeshissa Cox Bazarissa Kirkon Ulkomaanavun koulutusohjelman projektipäällikkönä.