Maailman pelastamiseen ei riitä itsensä pelastaminen

Ulkomaanapu avasi uuden Syyrian pakolaisnuorten koulutuskeskuksen Itä-Ammanissa Nuzhassa. Avajaisissa maaliskuussa 2016 mukana oli kirkkoherrojen delegaatio Suomesta.

Istuin ammanilaisessa kahvilassa, kun aamukahvi meinasi mennä väärään kurkkuun: huomasin kadulla kolme alle kymmenvuotiasta syyrialaista lasta kerjäämässä ohikulkevista autoista.

Kaksi tyttöä ja poika yrittivät epätoivoisesti kerätä muutamaa kolikkoa selvitäkseen taas yhdestä puuduttavasta päivästä pakolaisena – eikä vain selvitä itse, vaan myös elättää koko perheensä.

Kysyin miksi lapset olivat kerjuulla, ja he selittivät, että lasten koulunkäynti samoin kuin heidän vanhempiensa työt olivat loppuneet. Syyriasta piti lähteä pakoon tynnyripommeja, sotilaita ja jatkuvaa pelkoa. Tulevaisuus oli tässä ja nyt: jos joku antaisi säälistä edes yhden kolikon. Sillä saisi leipää ja selviäisi taas huomiseen.

Isänmaamme hallitus päätti tiistaina kehysriihineuvotteluissa katkaista valtion menoja 400 miljoonaa euroa lisää vaalikauden loppuun mennessä. Samaan pakettiin kuului kehitysyhteistyövarojen leikkaaminen taas uudelleen. 25 miljoonaa lähti taas maailman köyhimmiltä. Ministerit osoittivat tyytyväisyyttään hyvästä lopputuloksesta.

Ulkoministerimme Timo Soini (ps) kertoi olevansa tyytyväinen siitä, että kokonaisuudesta pidetään kiinni. Hän tuumasi: ”iso linja on siinä, että aiheuttaja maksaa”.

Käsitinkö oikein? Siis kuuluvatko nämä kadulla kerjäävät noihin ”aiheuttajiin?” Ovatko 60 miljoonaa maailman pakolaista ongelman aiheuttajia? He, jotka ovat joutuneet lähtemään pakoon sotia, joita kansainvälinen yhteisö ei ole pystynyt lopettamaan? Tai se kasvava määrä afrikkalaisia, jotka menevät satonsa ja toimeentulonsa ilmastonmuutoksen takia? Ilmastomuutoksen, joihin heillä ei itsellään ole osaa eikä arpaa.

Maksumiehinä taas kerran maailman köyhimmät.

Viime vuonna me järjestöihmiset seurasimme surullisina, kun hallitus leikkasi kehitysyhteistyöstä yli 40 %, eli noin 200 miljoonaa euroa vuosittain. Vaikka arviolta 130 meistä kehitysyhteistyön ammattilaisista menetti työpaikkansa, ja jouduimme lopettamaan kymmeniä merkittäviä hankkeita, emme surreet omia etujamme, vaan sitä että yhteiskuntamme arvomaailma sai pahan kolauksen. Olimme kokeneet rakentavamme parempaa maailmaa suomalaisina kansalaisjärjestöinä. Köyhyyden ja eriarvoisuuden vähentäminen oli kunnia-asiamme. Ja kun vielä Suomi-äiti halusi olla talkoissa mukana varoillaan, niin meillä oli etuoikeus olla mukana yhteisessä rintamassa.

”Meidän tulee hoitaa ensiksi omat ongelmamme ennen kuin hoidamme maailman ongelmia!” -slogan sai uutta pontta päätöksentekijöiden keskuudessa ja sillä perusteltiin leikkauksia. Mutta kuka muistikaan sanoa, että maailman ongelmat ovat meidän ongelmia – eivät sen ”kaukana olevan katalan maailman” ongelmia?

Kun maailman köyhimmiltä leikataan, palaavat maailman ongelmat eräänä päivänä keskuuteemme korkojen kera ja silloin niiden hoitaminen vasta maksaakin. Ja toisaalta kuka maailmalla kuuntelisi pientä Suomea, kun panoksemme yhteiseen vastuunkantoon vain vähenee vähenemistään? Emme me pysty enää vaikuttamaan esimerkiksi köyhyyteen ja pakolaisuuden syihin sen alkujuurilla.

Kyse ei ole vain säälistä yksittäisiä kerjäläisiä kohtaan, vaan ihmisyyden peruskysymysten tunnustamisesta. Kun iso osa ihmiskunnasta kärsii, kärsimme me kaikki vaikka kuinka perustelisimme, että meillä on oikeus piilottaa varojamme vero- ja muihin itse tekemiimme paratiiseihin, satsaten ainoastaan omaan hyvinvointimme turvaamiseen. Kehitysyhteistyövarat eivät ole pois omasta hyvinvoinnistamme pitkällä tähtäimellä, vaikka siltä ehkä juuri nyt tuntuisikin.

En tiedä, miten päättäjät nukkuvat yönsä pehmeissä patjoissaan, mutta syyrialaislapset Ammanin kaduilta tuskin nukkuvat yönsä hyvin, sillä tyhjällä vatsalla on vaikea nukkua. Siitä tosin harvalla meistä Suomessa on mitään kokemusta.

Tulevat sukupolvet tuskin antavat itsekkyyttämme anteeksi tahi selittelyämme, että yritimme pelastaa maailman pelastamalla itsemme.

Olli Pitkänen

Lähi-idän alueellinen ohjelmapäällikkö