Lapsiystävälliset tilat houkuttelevat takaisin kouluun

Laulaminen karkottaa murheet hetkeksi lasten mielistä Shree Gyan Bijaya koulun yhteyteen perustetussa lapsiystävällisessä tilassa. Kuva: Johanna Kurki.
Laulaminen karkottaa murheet hetkeksi lasten mielistä Shree Gyan Bijaya koulun yhteyteen perustetussa lapsiystävällisessä tilassa. Kuva: Johanna Kurki.

Nepalia on siunattu kauniilla, mutta ankaralla luonnolla. On keskiviikkoaamu 17. kesäkuuta ja herään kello kuusi taas uuteen jälkijäristykseen. Koko sänky tärisee ja heiluu. Kuulen, kuinka naapuruston taloista ihmiset säntäävät pihalle. Koirat haukkuvat.

Tiedän, että toimistotalomme, jossa sekä työskentelemme että asumme, on vankkaa rakennetta. Se on kestänyt tähänkin asti jo kaksi suurta maanjäristystä ja kaikki ne lähes tuhat jälkijäristystä, jotka ovat Nepalin kansaa viimeisen seitsemän viikon ajan piinanneet. Käännän kylkeäni ja päätän jatkaa uniani.

Uni ei kuitenkaan enää tule. Mietin täällä kohtaamiani satoja ihmisiä, jotka nukkuvat edelleen teltoissa, karjasuojissa tai taivasalla. Mietin perheitä, joka yrittävät kyhätä löytämistään tiilistä ja kivimurikoista uusia asuinrakennuksia. Kuinka he jaksavat aloittaa työn aina uudelleen? Mietin lapsia, jotka säikkyvät jälkijäristyksiä, koska ne nostavat ikävät muistot ja pelot mieleen. Uskaltavatko he lähteä tänään kouluun?

Aakkoset haltuun

Pääsen ottamaan asiasta selvää saman tien. Tänään on nimittäin se päivä, jolloin vierailen työkaverini Raj Kumar Dhunganan ja suomalaisen vapaaehtoisen Jemina Viitalan kanssa jokaisessa Kirkon Ulkomaanavun ja kumppanijärjestö UCEPin perustamassa lapsiystävällisessä tilassa (Child Friendly Space).

Seitsemän viikon aikana tiloja on perustettu yhteensä viisi – kolme Bhaktapuriin ja kaksi Lalitpuriin. Tiloista ensimmäinen laitettiin pystyyn heti 25. huhtikuuta tapahtuneen maanjäristyksen jälkeen. UCEPin ammattikoulun asuntola sai uuden käyttötarkoituksen – sinne hätämajoitettiin perheitä, ja viereen perustettiin lapsiystävällinen tila. Siellä lapset ovat saaneet leikkiä turvallisessa ympäristössä, ja samalla vanhemmilla on ollut mahdollisuus hoitaa omia asioitaan.

Perillä minua odottaa vakavakatseinen 9-vuotias poika Rojan. Hän kertoo, että koko perhe on peloissaan aamuisen maanjäristyksen vuoksi.

”Isä ja äiti sanoivat, että en voi mennä tänään kouluun”, Rojan kertoo hiljaisena. ”Mutta tulin sitten tänne!”, hän jatkaa ilmeen kirkastuessa.

Sushila Dugu. Kuva: Johanna Kurki.

Sushila Dugu tarkkailee lasten terveyttä. Kuva: Johanna Kurki.

Pian Rojan touhuaa jo kavereidensa kanssa lautapelin ääressä. Työntekijä Sushila Dugu kertoo minulle, että monella täällä käyvällä lapsella on rankka perhetausta. Osa lapsista ei käy koulua, koska vanhemmat eivät pidä koulunkäyntiä tärkeänä. Lapsilla on kuitenkin kova oppimishalu.

”Järjestän päivittäin yksilötuokioita 4-vuotiaalle pojalle, joka haluaisi jo kovasti esikouluun. Hän on oppinut parissa viikossa kaikki aakkoset”, Sushila kertoo.

Sushila Dugu on koulutukseltaan sairaanhoitaja. Hän kiertää kaikissa viidessä lapsiystävällisessä tilassa ja tarkkailee lasten terveydentilaa.

”Yleisimpiä ongelmia ovat yskä, vatsakivut ja kuumeilu”, hän kertoo.

Sushila kuljettaa mukanaan ensiapu- ja lääkelaukkua, ja vanhempien luvalla lapsille voidaan antaa tarvittavat lääkkeet saman tien.

Laulu karkottaa huolet

Matkamme jatkuu Bhaktapurin vanhan kaupungin alueelle. Täällä lapsiystävällinen tila on perustettu Shree Gyan Bijaya -koulun yhteyteen. Pienet tossut ja sandaalit on aseteltu kenkätelineeseen. Kurkistaessani sisään luokkahuoneeseen noin kaksikymmentä pikkulasta pomppaa välittömästi seisomaan.

”Namaste Miss!”, lapset tervehtivät iloisesti.

Kehotan ohjaajia jatkamaan toimintaa normaaliin tapaan. Seuraavaksi ohjelmassa on laululeikkituokio. Jokainen lapsi pääsee vuorollaan ryhmän eteen esilaulajaksi. Lapset laulavat taitavasti ja eläytyvät upeasti musiikkiin. Huolet unohtuvat, kun lauletaan pörröisestä lampaasta, iloisesta kukosta ja pulleasta porsaasta.

Naisenergiaa Lalitpurissa

Vierailemme päivän aikana vielä kolmessa lapsiystävällisessä tilassa. Päivän positiivisimman yllätyksen kohtaan Lalitpurissa koulussa nimeltä Shree Damaitar. Siellä meidät vastaanottaa rehtori, joka on nainen! Tähän asti olen tavannut Nepalissa ainoastaan miesrehtoreita, ja myös suurin osa tapaamistani opettajista ovat olleet miehiä. Kun pääsemme peremmälle kouluun, meidät ympäröi suoranainen naisenergia – kaikki koulun opettajat ovat naisia. He ovat pukeutuneet kauniisiin pinkkeihin työasuihin.

”Olen ollut töissä tässä koulussa 26 vuotta, koulun perustamisesta lähtien”, opettaja Manita Basnet kertoo.

Istahdamme koulun sisäpihalle perustettuun lapsiystävälliseen tilaan. Se on ilmava tila, jonka kattona toimii pressu ja lattiana pehmeät solumuovimatot. Kaksikymmentä lasta puuhastelee pienissä ryhmissä, osa harjoittelee kirjaimien kirjoittamista, osa rakentelee legopalikoilla.

Holu Sharma. Kuva: Johanna Kurki.

Holu Sharma. Kuva: Johanna Kurki.

Juttelen 5-vuotiaan Holu Sharman kanssa.

”Aluksi äiti ja isä sanoivat, että minä en voi mennä kouluun. He kertoivat, että muutamme kylään maaseudulle. Mutta sitten kävimme täällä”, ja sainkin jäädä tänne! Holu iloitsee.

Opettaja Manita Basnet nyökyttelee.

”Koulumme vaurioitui maanjäristyksissä ja emme voi enää käyttää yläkerran luokkia ollenkaan. Monet vanhemmat olivat sitä mieltä, että he eivät uskalla lähettää lapsiaan kouluun, Manita Basnet kertoo.

Kaikki muuttui kuitenkin, kun koulu sai lapsiystävällisen tilan.

”Vanhemmat tulivat katsomaan tätä avointa ja turvallista tilaa. Sitten he päättivät lähettää lapsensa kouluun”, opettaja kertoo.

Lapsiystävällisessä tilassa opiskelevat nyt 1. ja 2. luokkalaiset, esikoululaiset sekä pikkulapset. Tila jaetaan sopuisasti. Koko koulu hyötyy leikki- ja oppimateriaaleista, jotka Kirkon Ulkomaanapu on jakanut tähänkin paikkaan.

Manita Basnet.

Manita Basnet (vas.) ja Johanna Kurki (takana kesk.) keskustelevat.

”Olen oppinut myös ammatillisesti paljon uutta. Ymmärrän nyt, kuinka tärkeää laadukas varhaiskasvatus on lapsen myöhemmälle kehitykselle. Ja olen oppinut käyttämään monia uusia oppimateriaaleja”, opettaja Manita Basnet hymyilee.

Aurinko alkaa jo laskea kun suuntaamme auton kohti Kathmandua. Taas on takana päivä täynnä toivorikkaita kohtaamisia. Aamu ei alkanut parhaalla mahdollisella tavalla, mutta sitkeät nepalilaiset osoittivat jälleen kerran, että iloa mahtuu maailmaan maanjäristystenkin keskellä.

Kirjoittaja on erityisopettaja ja koordinoi parhaillaan Kirkon Ulkomaanavun avustustyötä opettajankoulutuksen ja psykososiaalisen tuen järjestämiseksi maanjäristysten tuhoamilla alueilla Nepalissa.

Kirkon Ulkomaanavun Nepal-keräys

Keräystili: Nordea IBAN FI33 1572 3000 5005 04, viitenumero 4022.
www.kirkonulkomaanapu.fi/lahjoita/nepalin-maanjaristys/

Lähetä tekstiviesti APU numeroon 16499 (10e/viesti).
Lähteä tekstiviesti LAHJOITUS numeroon 16499 (20e/viesti).