Kulttuurishokki kaikilla mausteilla

Rwamwanjan pakolaisasutuksen lapsille vieras on kuvineen portti maailmaan, mikä heille on olemassa vain mielikuvituksessa. Kuva: Juha Haapala
Rwamwanjan pakolaisasutuksen lapsille vieras on kuvineen portti maailmaan, mikä heille on olemassa vain mielikuvituksessa. Kuva: Juha Haapala

Matka itäisestä Afrikasta Keski-Eurooppaan taittuu lentäen kahdeksassa tunnissa. Lento on liian lyhyt siirtymäriitiksi. Kenya Airwaysin matkustamohenkilökunta ja monet afrikkalaiset kanssamatkustajat pitävät ilmapiirin afrikkalaisena. Amsterdamissa on tosi kyseessä. Lentokentällä aukeaa ostoshelvetti ja turhuuksien valtameri. Kaikkea tekee mieli, mutta mitään ei osaa ostaa. Aikuisten värityskirjan sentään. Niitä puoliso etsi turhaan Nairobista.

Tunnen olevani matkalla maahan, missä ymmärrys sitä mannerta kohtaan, mistä olen tulossa, on ehtymässä. Vuoden aikana on tuhansia epätoivoisia afrikkalaisia hukkunut Välimereen. Media puhuttelee heitä milloin siirtolaisina, milloin pakolaisina. Paossa he ovat ja poissa kotoa ja matkalla kohti toivoa paremmasta, mutta ennen kaikkea he ovat ihmisiä.

Matkaseuralaisena on tuore tieto siitä, kuinka paljon oman työnantajan kehitysyhteistyörahat vähenevät, 43 prosenttia!

Mietin satoja tai ehkä jopa tuhansia kasvoja, jotka katsoivat minuun pakolaisleirillä Ugandassa. Kun näytin heille puhelimestani valokuvia, pelkkä Nairobin näkeminen kuvissa sai aikaan ihastuneita huudahduksia: America! Kehä ympärilläni kasvoi ja tiivistyi. Luottavaisimmat jo koskivat ja nojasivat minuun. Kuvat veivät lapset jonnekin kauas, toisenlaiseen maailmaan.

Kun ajoimme yhden haastateltavan kotitalolle kysymään lupaa pojan haastattelemiseen, huoltajan ensimmäinen ajatus oli, että haluamme ottaa pojan mukaamme. Hän oli orpopojan enon vaimon sisko, sillä hetkellä lähin sukulainen. Kun väärinkäsitys oli korjattu ja lupa saatu, kysyin, olisiko pojan saanut ottaa mukaan. Enon vaimon sisko sanoi, että ainakin hän olisi neuvotellut asiasta. Sellainen on orvon pakolaispojan arvo Afrikassa.

Lentokentän äyriäisravintolassa samanikäiset pikkupojat näpläävät tablettejaan ja vertailevat, mitä niistä saa näkyviin. Isät siemailevat viinejään.

Maailman ykkösluokasta on lyhyt matka kolmanteen maailmaan. Vierailut täältä sinne päin ovat useimmiten turismia, eksoottisia kokemuksia, villieläinsafareita. Se Afrikka on tuttu ja luvallinen. Lauantaina saunan jälkeen on kiva katsella avaraa luontoa. Siihen ei kyllästy koskaan.

Toisenlaiseen Afrikka-kuvaan maailman ykkösluokka on turtunut ja turtumassa. Aina ne samat nälkäiset naamat. Kuka niitä jaksaa katsoa? Tulee vain epämukava olo. Tai kaulaan saakka aseistautuneet miehet ja lapset, julman näköinen viidakkoveitsi kädessään.

Afrikka ja kehittyvä maailma on myös paljon muuta: kasvavaa pienteollisuutta, aurinkopaneelienergiaa, viljavaa maata, yritteliäisyyttä, kekseliäisyyttä. Monet maailman nopeimmin kasvavista talouksista ovat Afrikan mantereella.

Erikokoisten järjestöjen kehitysyhteistyö on tehnyt tutuksi ja tukenut tätä toimintaa. Tuoreen tutkimuksen mukaan juuri tätä suuri enemmistö suomalaisista haluaa.

Hilkka Hyrkkö