Helsingissä päätetään Syyrian avustamisesta – hyötyvätkö pakolaiset siitä?

Kuva: IOCC

”Oi, jos rauha tulisi pian ja pääsisimme palaamaan kotiin.” Kuulen usein tuon ajatuksen, kun juttelen syyrialaisten kanssa Jordanian pakolaisleireillä.

Ikävä kotiin on kova. Kuusi vuotta sotaa on pitkä aika, ja vaikka pakolaisleirissä saa ruokaa ja suojan, se ei koskaan korvaa kotia. Puhumattakaan siitä, että tulevaisuudesta ei ole tietoa.

”Onko meidän ja lastemme tulevaisuus elää keskellä erämaata järjestöjen avun varassa?” he kysyvät. ”Entä jos leirien rahoitus loppuu, millä me sitten elämme?”

Toiveita ja lupauksia Helsingistä

Avunantajamaat ja avustusjärjestöt kokoontuvat tiistaina 24. tammikuuta kansainväliseen Syyria-kokoukseen Helsingissä. YK julkaisee silloin suunnitelmansa humanitaarisesta avusta ja Syyrian pakolaisten auttamisesta.

Jo 13,5 miljoonaa syyrialaista elää jatkuvan avun tarpeessa. Pitkittyneen sodan takia pakolaisen on yhä vaikeampi uskoa poliitikkojen puheita ja lupauksia, varsinkin kun Yhdysvallat ja Venäjä loistavat poissaolollaan Helsingissä.

Yhdysvaltoja ja Venäjää avustuskokous ei vaikuta kiinnostavan, vaikka juuri heillä on ollut mahdollisuudet sodan lopettamiseen jo aikoja sitten. Maiden sisäiset intressit ja ulkopoliittiset linjaukset ovat ohjanneet päätöksentekoa, ja sen mukana sota on vain pahentunut ja väkivalta kasvanut.

Toivottavasti Helsingissä silti sovitaan jotain, mikä etenkin auttaisi lapsia ja nuoria Syyriassa sodan keskellä sekä Syyrian naapurimaissa. Heidän elämästään on leikki kaukana.

Kuva: IOCC

Kuva: IOCC

Ihmisen kestävyys ja sietokyky ovat kuitenkin ihmeellisiä asioita. Sen huomaa pakolaisissa jatkuvasti. Lasten ilo ja hymy kertovat paljon unelmista ja toiveista, vaikka länsimaissa paikoin vallitsee käsitys, että pakolaisen elämässä ei pitäisi olla mitään hymyn aihetta.

Loppujen lopuksi kyse on pakolaisten toivon ylläpitämisestä. Siinä Helsingin konferenssilla on merkittävä rooli. Helsingissä voidaan edes osin varmistaa, että apurahat riittävät, sillä tässä tilanteessa siedettävän elämän rakentaminen miljoonille ihmisille maksaa paljon. Jos rahoitus loppuu, toivokin häviää.

Kansainvälisen yhteisön on myös varmistettava, että syyrialaisten itsensä ääni pääsee kuuluviin. Ei vain meidän, jotka teemme työtä Syyrian hyväksi. Tätä varten suomalaiset kansalaisjärjestöt järjestävät kokousta edeltävänä maanantaina seminaarin, jonka tarkoituksena on muun muassa tiivistää järjestöjen yhteistyötä ja avata ovia innovaatioille kriisin hoitamiseen.

Lasten ja nuorten koulunkäynnillä on kiire

Kuva: IOCC

Kuva: IOCC

Mitä sitten Syyrian lapset ja nuoret hyötyvät siitä, että kansainväliset toimijat kokoontuvat yhteen Helsingissä? Toivon mukaan paljon.

Avunantajien sitoutuminen kriisin hoidon rahoittamiseen on tärkeää. Näin pakolaisia isännöivät maat voivat jatkossakin huolehtia pakolaisten ihmisarvoisesta elämästä, ja avustusjärjestöt antaa panoksensa tässä prosessissa.

Tärkeää on myös, että yhä useampi lapsi ja nuori pääsee kouluun. Tänä talvena yli 40 prosenttia syyrialaisista lapsista ja nuorista ei pääse kouluun. Koulun aloittaminen ei voi odottaa sodan loppumista, sillä silloin heidän mahdollisuutensa aloittaa ovat lopullisesti kadonneet.

Syyriaa ei rakenneta uudelleen ilman koulua käyneitä kansalaisia.

Näköalattomuus vaihtuu toivoon

Kirkon Ulkomaanapu avusti yli 4 000 lapsen ja nuoren koulunkäyntiä Syyriassa vuonna 2016.

Kuva: IOCC

Ruoanjakelua Aleppossa. Kuva: IOCC

Syksyllä lähes 9 000 syyrialaista sai ruoka-apua Aleppossa taisteluiden aikana. Sen lisäksi 28 000 syyrialaista hyötyi Ulkomaanavun rahoittamista hankkeista, muun muassa työllistymällä koulujen kunnostamisessa.

Jordaniassa 12 000 syyrialaislasta ja -nuorta osallistui koulutuksiin ja vapaa-ajan toimintaan. Määrä voi kuulostaa pieneltä, jos sitä verrataan kaikkiin avuntarpeessa oleviin, mutta pienistä puroista syntyy joki.

Näköalattomuus vaihtuu hiljalleen toivoon.

Pakolaiset eivät odota paljoa. He haluavat rauhaa ja mahdollisuuden palata kotiin. He toivovat, että lapset pääsevät kouluun ja vanhemmat voisivat elättää perhettään työllä.

Lupauksia on ollut lukuisia, mutta rauhaa ei ole edes kuuden vuoden jälkeen. Silti he jaksavat odottaa.

Olli Pitkänen
Lähi-idän alueellinen ohjelmapäällikkö