Vessojen vallankumous

Ulkomaanavun rakennuttama vessa väliaikaisen koulurakennuksen pihalla Kathmandun laitamilla.

Naishitsaajat tekivät Nepaliin 178 vessaa pika-aikataululla. Suomalaisinsinöörin suunnittelemat vessat sopivat vuoriston vaikeisiin olosuhteisiin.

Siinä se seisoo nepalilaisen ammattikoulun pihalla: iloisen vihreä metallinen koppi. Vessa voi näyttää yksinkertaiselta, mutta se on nerokkaasti suunniteltu vastaamaan Nepalin vuoristoseutujen haastaviin olosuhteisiin.

Kyseessä on mallivessa, mutta samanlaisia on viety Kirkon Ulkomaanavun rakennuttamiin väliaikaisiin koulurakennuksiin ympäri Katmandua ja maaseutua.

Nepalilaista naisenergiaa! Pabitra Rai, Rita Balampaki ja Rubina Sunuwar ovat valmistuneet metallityöntekijöiksi Ulkomaanavun tukemasta ammattikoulusta.

Nepalilaista naisenergiaa! Pabitra Rai, Rita Balampaki ja Rubina Sunuwar ovat valmistuneet metallityöntekijöiksi Ulkomaanavun tukemasta ammattikoulusta.

Vessat on valmistettu Katmandun lähellä Sano Thimi Technical Schoolissa, joka kouluttaa köyhien perheiden lapsia ammatteihin.

Ammattikoulun hitsauspajalla vallitsee iloinen tunnelma. Viimeisiä vessoja maalataan ja sitten 178 vessan jättimäinen urakka on valmis.

Hieman ehkä yllättäenkin suurin osa hitsaajista on nuoria naisia.

Syynä on se, että Sano Thimi Technical School pyrkii ammattikoulutuksen tarjoamisen ohella muokkaamaan nepalilaisen yhteiskunnan perinteistä arvomaailmaa, jossa kastilaitos ja sukupuoli määräävät ihmisen aseman. Niinpä naisia koulutetaan myös perinteisiin miesten ammatteihin.

Nerokas vessakonsepti

Vessat on suunnitellut suomalainen insinööri Tuomas Väisänen. Hän on vastannut Kirkon Ulkomaanavun avustusprojektista, jossa on rakennuttu 170 väliaikaista koulurakennusta Nepalin maanjäristyksen tuhoamien luokkahuoneiden tilalle.

Insinööri Tuomas Väisänen on tyytyväinen vessoihin. ”Vaikka kyllähän näistä puuttuu lehtiteline”, hän naureskelee.

Insinööri Tuomas Väisänen on tyytyväinen vessoihin. ”Vaikka kyllähän näistä puuttuu lehtiteline”, hän naureskelee.

Kouluja varten tulivat piirustukset Nepalin hallitukselta, mutta vessojen suunnittelu jäi Kirkon Ulkomaanavun vastuulle.

”En ole ennen vessoja tehnyt, joten piti kaivaa esiin vessojen rakentamista koskevat opukset”, Väisänen sanoo. ”Kolme neljä päivää niitä luin ja mietin millainen ratkaisu sopisi näihin olosuhteisiin.”

”Monet järjestöt ovat tehneet vessoja bambusta, muoviputkista ja pressusta. Mutta niistä ei saa kovin kestäviä eikä viihtyisiä”, Väisänen sanoo.

Tiiletkin hän hylkäsi. Muuraaminen vie aikaa ja lopputuloksena on pimeä, luolamainen koppi – jonne meneminen tuskin houkuttelee ketään maanjäristyksen aiheuttamasta järkytyksestä toipuvaa. Puuta taas on Nepalissa huonosti saatavilla.

”Metallirunkoinen vessa on paljon kestävämpi, hygieenisempi ja kivemman näköinenkin kuin bambusta tehty”, Väisänen sanoo.

Metallirunkojen hitsaaminen on nopeaa; yhden vessan hitsaaminen vie yhden työpäivän kahdelta hitsarilta. Liikuttelu on helppoa ja kokoaminen maaseudulla vaivatonta. Vessat kuljetetaan kohteeseen viidessä osassa, jotka kiinnitetään perillä yhteen pulteilla. Seiniksi tulivat vahvat, kahden millin pvc-muovilevyt.

”Yksi vessa painaa yhteensä 150 kiloa eli neljä miestä pystyy sellaisen helposti kantamaan. Asennus ei kestä kuin viisitoista minuuttia. Päälle pitää varata pari tuntia betonisen lattialaatan valuun ja muutama tunti pöntön kaivamiseen”, Väisänen sanoo.

Bambuilla vuorattuun pönttöön eli imeytyssäiliöön menevät ulosteet. Kun vessan takana oleva pönttö täyttyy puolessa vuodessa, viereen kaivetaan uusi. Kun se on ollut käytössä puoli vuotta, voidaan vanha pönttö jo avata ja viedä maatunut aines pelloille lannoitteeksi. Alkuperäinen pönttö on taas käyttövalmis.

Mikseivät kaikki muut tee vessoja metallista?

Kätevyydestään huolimatta metallirunkoisten vessojen tekeminen on hätäalueilla harvinaista, koska yleensä käytössä ei ole metallin työstämiseen sopivia tiloja eikä ammattitaitoista työvoimaa.

Kirkon Ulkomaanapu on jo parin vuoden ajan tukenut Sano Thimi Technical Schoolia ja sitä pyörittävää Ucep-järjestöä (Underpriviledged Children’s Educational Programs).

”Olin kuullut, että on ammattikoulusta oli juuri valmistunut hitsaajia. Rupesin miettimään, että kun Kirkon Ulkomaanapu on jo nuorten koulutuksen maksanut, eikö heitä voisi käyttää vessojen putkirunkojen hitsaamiseen.”

Ucepin johtajalta Subas Subedilta pyydettiin apua. Subedi kertoo ensin ihmetelleensä, miten koulu voisi selviytyä urakasta.

”Juttelin tiimimme kanssa. Ammattikoulun opettajat sanoivat, että kyllä me pystymme”, Subedi kertoo.

Koulun metallilinjalta valmistuneet nuoret pyydettiin ryhtymään vessahitsaustalkoisiin harjoittelijanpalkalla. Ongelmana oli se, että hitsaajille oli Nepalissa kova kysyntä maanjäristyksen jälkeen.

”Työnantajia oli käytännössä koulun porteilla houkuttelemassa oppilaitamme muihin töihin paljon paremmalla palkalla. Pyysin oppilaita ajattelemaan Nepalia, kuinka heitä tarvitaan täällä koululla. Pyysin: jääkää hetkeksi!”

Naiset suostuivat.

Naiset hitsaavat auki sukupuolirooleja

Yksi hitsaajista on 19-vuotias Rita Balampaki. Nuoren naisen perhe elää maanviljelijöinä lähellä Intian rajaa.

Rita Balampaki on valmistunut metallityöntekijäksi Kirkon ulkomaanavun tukemasta nepalilaisesta Sano Thimi Technical School -ammattikoulusta. Hän haluaa murtaa nepalilaisten ennakkoluuloja siitä, mitkä ovat naisten ja miesten töitä.

Rita Balampaki on valmistunut metallityöntekijäksi Kirkon ulkomaanavun tukemasta nepalilaisesta Sano Thimi Technical School -ammattikoulusta. Hän haluaa murtaa nepalilaisten ennakkoluuloja siitä, mitkä ovat naisten ja miesten töitä.

”Isoisäni oli lukenut Ucepin toiminnasta lehdistä ja kuullut radiosta. Hän ehdotti, että lähtisin kouluun opiskelemaan”, Balampaki kertoo.

Ammattikoulussa Balampaki kiinnostui metallitöistä ja valitsi sen linjakseen, vaikka naispuoliset työntekijät ovatkin Nepalissa alalla harvinaisia.

”Monet ihmiset sanovat, ettei tytöistä ole tämän alan töihin. Haluan näyttää heidän olevan väärässä. Me tytöt olemme parempiakin kuin pojat, sillä me olemme hyvin motivoituneita.”

”Tunnen suurta ylpeyttä siitä, että pääsin omalta pieneltä osaltani auttamaan maanjäristyksen uhreja”, Balampaki sanoo.

Tuomas Väisänen kertoo olevansa todella tyytyväinen koulun opiskelijoiden hitsaamiin vessoihin: ”Vessat ovat aivan kuin oikealta tehtaalta tulleita.”

Väisänen astuu sisään koulun pihalla olevaan mallivessaan. Lattian keskellä on reikä ja askelmat, joilla kyykitään. Katto on korkealla ja katonrajassa olevasta tuuletusikkunasta tulvii sisään valoa. Väisänen kertoo monien Nepalin maaseudun kouluvessojen muistuttavan pimeitä bunkkereita.

”Aika ikäviltähän ne meikäläisestä tuntuvat. Paljon mieluummin käyttäisin näitä meidän vessojamme.”

Teksti ja kuvat: Antti Helin, Katmandu