Sirkustyttö

Sirkusryhmän ohjaaja Fatima Al Hariri.

Fatima Al-Hariri ,19, sovittaa pellen peruukkia ja punaista nenää, katsoo itseään peilistä ja purskahtaa hervottomaan nauruun. Klovnin tarvikkeet ovat tuliainen Fatiman sirkusopettajalta,suomalaisessa sosiaalisen sirkuksen yhdistyksessä Magentassa työskentelevältä Sarah Hudsonilta, joka on tullut käymään Za’atrin pakolaisleirillä.

Sirkustoiminta on ollut Fatimalle pelastus leirin ikävässä arjessa. Hän tuli mukaan sirkustoimintaan kun Kirkon Ulkomaanapu aloitti ryhmät Pohjois-Jordaniassa sijaitsevalla leirillä keväällä 2012. Nyt hän on yksi kolmesta tyttöryhmän vetäjästä, sillä viime marraskuun puolivälistä lähtien tunnit ovat pyörineet syyrialaisohjaajien johdolla.

Sirkustoiminta pakolaisleirillä kuulostaa ehkä oudolta. Se on kuitenkin hyvä tapa purkaa sekä sodan traumoja että energiaa, jota nuoriin patoutuu kun leirillä on pakko elää pienissä tiloissa. Sirkustemput ovat hyvää liikuntaa ja temput saavat nauramaan ja unohtamaan sodan ja pakolaisuuden.

Erityisen suuri merkitys sirkusharjoituksilla on leirin tytöille, joiden arki on vielä rajatumpaa kuin pojilla. Useimmat vanhemmat haluavat olla varmoja tyttäriensä turvallisuudesta eivätkä päästä heitä kulkemaan leirillä mihinkään.

”Jos ei olisi sirkusta, olisin koulun jälkeen aina vain kotona”, Fatima Hariri sanoo.

Hänen perheensä kotina on kaksi noin kymmenen neliön parakkia Za’atrin leirin alueella numero kaksi.

Perhe saapui leirille vuosi ja yhdeksän kuukautta sitten.

”Meidän piti tulla tänne vain viikoksi, mutta emme päässeet enää takaisin, koska armeija oli piirittänyt kylämme. Kävely rajalle kesti neljä tuntia ja sitten pääsimme autolla leirille. Saimme teltan ja patjoja. Oli elokuu, aurinko paahtoi, ja meidän piti äkkiä pystyttää teltta suojaksi auringolta. Itkin silloin todella usein, koska hiekkapöly likasi kaiken heti, kun olimme siivonneet.”

Pakolaisleiri on rakennettu keskelle autiomaata. Hiekkapöly on aiheuttanut niin paljon terveysongelmia, että Jordanian valtio on levittänyt maahan karkeaa soraa. Leirin päätiet on asvaltoitu.

Kuuman kesän jälkeen autiomaahan tulee kylmä talvi. Fatiman perhe ehti onneksi saada teltan tilalle parakin ennen talven tuloa. Suurin osa teltoista on nyt pystytty vaihtamaan pieniin parakkeihin, jotka suojaavat kylmyydeltä, sadevedeltä, hiekkapölyltä ja lumelta.

”Oikeastaan meidän olisi pitänyt saada kaksi parakkia, sillä perheessämme on kahdeksan jäsentä”, Fatiman äiti Latifah Uthman Al-Hariri toteaa.

Toinen parakki ostettiin omalla rahalla ja nyt siinä nukkuvat perheen tytöt. Ensimmäinen parakki toimii olohuoneena ja vanhempien makuuhuoneena, pojat nukkuvat vieressä olevassa sedän perheen parakissa ja parakkien välissä on katettu ulkoeteinen, jossa on kolmen perheen yhteinen pesukone.

Vaikka sementin tuominen leirille on periaatteessa kiellettyä – puoli miljoonaa syyrialaispakolaista vastaanottanut Jordania ei haluaisi, että tälle leirille tulee pysyviä rakennuksia – sääntöä rikotaan. Perheen miehet ovat valaneet eteistilaan, keittiöön ja kylpyhuonetilaan lattian sementistä. Perheen vaatimaton asumus on yksinkertaisine vessoineen ja suihkuineen leiriolosuhteiden parhaasta päästä.

”Emme ymmärtäneet, miten onnellisia olimme kotona Syyriassa, ennen kuin tulimme tänne. Olimme täysin omavaraisia. Meillä oli pieni talo ja pihassa kasvimaa ja hedelmäpuita”, Fatima ja äiti kertovat ja molempien kasvoille nousee haikea hymy.

Monikaan pakolaisista ei pidä siitä, että joutuvat elämään avustusten varassa. Myös Fatima Haririn mielestä ainoa asia, jonka maailma voisi heille antaa, olisi päästä takaisin Syyriaan.

Fatiman päivät pakolaisleirillä noudattavat jo tutuksi käynyttä kaavaa. Hän herää aamun sarastaessa, opiskelee vähän – käynnissä on hänen viimeinen kouluvuotensa – syö yhdessä perheen kanssa aamiaista, pesee hampaat, laittaa huivin päähän ja lähtee kouluun.

Tyttöjen kouluvuoro on aamukahdeksasta puoli yhteen, sen jälkeen Unicefin kouluteltat valloittavat pojat.

Fatima arvostaa mahdollisuutta käydä leirillä koulua, mutta suree sitä, että koulupäivät ovat lyhyitä, kuri ei ole yhtä hyvä kuin kotona, ryhmät ovat isoja ja osa kirjoista puuttuu.

”Reputin englannissa, koska en saanut kirjoja.”

Koulun jälkeen Fatima käy kotona vaihtamassa vaatteet ja lähtee sitten pitämään sirkustuntia. Hän leiskauttaa varman käsilläseisonnan ja on äkkiä vapautuneen ja onnellisen näköinen.

”Kun koulu loppuu, minulla on kai enää vain sirkus.”

”Kotona Fatima pakottaa kaikki meidätkin harjoittelemaan sirkustemppuja”, Latifah Hariri sanoo hymyillen.

Ainakaan toistaiseksi Pohjois-Jordaniassa sijaitsevalta Za’atrin pakolaisleiriltä ei ole päästetty nuoria Jordaniaan opiskelemaan. Koulunsa päättävät nuoret ovat jääneet tyhjän päälle, odottamaan sodan loppumista.

Iltaisin perhe syö ilta-aterian ja istuskelee yhdessä ”olohuoneen” patjoilla televisiota katsellen. Piirrettyjä lapsille, Al-Jazeeran ja CNN:n uutisia aikuisille.

Kun Fatima ja häntä vuotta nuorempi siskonsa Iman käyvät nukkumaan, he ottavat huoneensa patjapinosta kaksi patjaa päällekkäin, sijaavat ympärille villahuovan kuin lakanaksi ja ottavat kaksi huopaa peitoksi.

”Kaikki elämässäni on muuttunut.”

Za’atrin leiri on tällä hetkellä noin 85 000 ihmisen koti. Kaiken kaikkiaan yhdeksän miljoonaa syyrialaista on joutunut pakenemaan kodeistaan joko naapurimaihin tai turvallisempaan paikkaan kotimaansa sisällä.

Yli puolet pakolaisista on lapsia ja nuoria. Jordanian puolesta miljoonasta syyrialaispakolaisesta kouluikäisiä on 215 000. Heistä vain 93 000 käy koulua. On vaara, että koulun väliin jättäneistä syntyy menetetty sukupolvi, vaikka juuri näiden nuorten pitäisi joskus korjata sisällissodan tuhot.

Muiden avustusjärjestöjen huolehtiessa pakolaisten perustarpeista Kirkon Ulkomaanavun tehtävänä on nuorten henkinen jaksaminen ja toimeentulomahdollisuudet. Sirkuskoulun lisäksi Ulkomaanapu järjestää nuorille lukutaitokursseja, englannin kielen kursseja, ATK-opetusta, kännykänkorjauskursseja, kampaajan ja parturinkoulutusta, näytelmäkerhoja ja jalkapalloa.

Teksti : Ulla Kärki
Kuva: Ville Asikainen