Mitattavana elämä – mitä Naisten Pankin hanke muutti Perussa?

Maaseudun naisia Perussa.

Istuessani pölyisessä bussissa jyrkkien teiden kiemurrellessa Andien välissä kohti päämäärääni, pientä perulaista vuoristokylää Santa Cruzia, pohdin mennyttä ja tulevaa.

Lähdin viime toukokuussa Peruun tekemään arviota Kirkon Ulkomaanavun ja Naisten Pankin vuonna 2012 päättyneestä hankkeesta ja sen pitkäaikaisvaikutuksista. Arvioinnin päätavoitteena oli kuulla kyläpankkihankkeen tukemia naisia ja toivomuksena oli, että muutos- ja elämäntarinoiden kertominen, eli jo itse arviointiprosessi, saisi pienlainahankkeessa mukana olleet naiset ymmärtämään jotain uutta, muistamaan jotain jo unohdettua tai vain kokemaan tulleensa kuulluiksi.

Haastattelin kyläpankin toimintaan osallistuneita naisia huhti–kesäkuun 2015 ajan Andien ylängöillä sijaitsevan Cajamarcan alueella. Naiset saivat kertoa omin sanoin kokemuksistaan ja elämästään sekä saamastaan pienlainasta ja sen vaikutuksista. Haastattelujen avulla pystyin ymmärtämään hankkeen aikaansaamia muutoksia naisten ja heidän perheidensä elämässä, hyvinvoinnissa ja taloudellisessa asemassa. Lisäksi tutkin eroja menestystarinoiden ja ”pettymystarinoiden” välillä. Monen pienlainan saaneen naisen elämässä oli tapahtunut muutos parempaan, mutta tarinoiden joukossa oli myös yllätyksiä.

Mikä vaikuttaa muutokseen?

Äiti, poika ja sika.

Kotieläimet, kuten marsut tai possut, voivat toimia vakuutuksena ja auttaa perheen huonojen aikojen yli.

Yleensä kehitysyhteistyöhankkeet arvioidaan aina niiden päätyttyä, mutta arviointia tehdään myös hankkeen kestäessä. Vallitseva trendi kehitysyhteistyön vaikuttavuuden raportoinnissa on, että tuloksia tulisi osoittaa koko ajan enemmän. Hankkeiden arviointiin tulee siksi panostaa entistä enemmän.

Haasteena arvioinnissa on hankkeen ulkopuolisten vaikuttajien merkityksen arvioiminen. Kaikki kehitysyhteistyöhankkeet pyrkivät vaikuttamaan ihmisten elämään; tekemään siitä parempaa. Elämä ei kuitenkaan aina mene suunnitelmien mukaan. Todellinen elämä, johon hankkeet yrittävät vaikuttaa, on nimittäin useimmiten kaaos epäjärjestelmällisiä ja ennalta arvaamattomia tapahtumia ja monisyisiä tilanteita, joissa on tarkoituksen ja päämäärien lisäksi osuutta niin sattumalla kuin onnenkantamoisellakin.

Kuinka suuri osuus oli tietyllä hankkeella jonkun ihmisen elämän muutokseen tai muuttumattomuuteen, kun mukaan lasketaan yllättävä sairastuminen, huono satovuosi, mutavyöry, joka katkaisi tien markkinoille kuukaudeksi tai tauti, joka tappoi 90 marsusta 70? Tai eräs keskustelu ja siitä saatu idea, puolison tuki tai vastustus taikka oma aktiivisuus ja halu muutokseen? Nämä ovat kaikki esimerkkejä haastattelemieni perulaisten naisten arjesta. Numeroihin perustuva arviointi ei valaise ulkopuolisten tekijöiden vaikutusta hankkeen saavutuksiin.

Eräs haastattelemani maalla asuva nainen kertoi kohtaamistaan vaikeuksista elämässään lainaryhmän aikana:

“Halusin ottaa osaa lainaryhmään, jotta voisin viljellä maissia ja papuja. Poikani sairastui kuitenkin pian lainaryhmään liittymiseni jälkeen nivelreumaan. Kaikki raha meni hänen lääkkeisiinsä ja matkoihin lääkärin luokse lähimpään isoon kaupunkiin Chiclayoon [lähin isompi kaupunki]. En pysty enää tekemään töitä normaalisti, koska häntä ei voi jättää yksin. Kun tuli kuukausittaisen lainaryhmän kokouksen aika, minun piti lainata muualta, jotta pystyin maksamaan lainani korot takaisin.”

Maaseudun naiset heikoimmassa asemassa

Mitä syvemmälle maaseudulle siirryimme haastattelemaan naisia, sitä suuremmaksi elämässä vaikuttavat epävarmuustekijät kasvoivat. Kaukana vuoristokylistä elävillä naisilla ei ole välttämättä luku- eikä kirjoitustaitoa, ei tietoa omista oikeuksista tai vaikuttamismahdollisuuksista. Koulutuksen puutteen lisäksi heillä on vähemmän mahdollisuuksia ja markkinoita tuotteilleen, minkä vuoksi lainan hyödyt eivät kasvaneet yhtä suuriksi kuin kaupunkimaisemmassa ympäristössä eläville.

Moni epävarmuuden keskellä elävä nainen kertoi lainan olleen merkityksellinen siksi, että sen avulla sai itselleen turvan hätätilanteita varten. Monille tämän tärkeän turvan loivat marsut, jotka ovat perulaisessa ruokavaliossa arvostettu herkku. Äkillisen rahan tarpeen koittaessa marsuja pystyi myymään tai toisaalta käyttämään ruokana itse, ja tämä tieto helpotti monen arkea.

”Toisinaan tulee lasku tai jotakin muuta yllättävää ja huomaan, että hitto, minulla ei ole rahaa maksaa sitä. Meillä ei täällä maalla ole vakituista tuloa eikä työtä. Onneksi minulla on nyt marsuja! Myyn pari marsua ja sitten minulla on rahaa maksaa lasku ja meillä on silti vielä marsuja syödäksemme.“

Ero on suuri kaupunkimaisemmassa ympäristössä eläviin naisiin. Kylien ja pienten kaupunkien koulutetuilla naisilla on markkinoita tuotteilleen, muun yhteisön luottamus sekä taitoja käsitellä lainaa, he ovat tottuneet suunnittelemaan tulevaisuuttaan ja peräämään oikeuksiaan. He laittoivat lainansa poikimaan ja sijoittivat usein vähittäiskauppaan, ompelutarvikkeisiin ja vastaaviin, joissa riski epäonnistua on pienempi kuin riskialttiissa maanviljelyssä tai karjan kasvatuksessa.

”Kun sain lainan, pystyin matkustamaan muihin kaupunkeihin ostamaan tarvikkeita [päivittäistavara-] liikettäni varten. Minun ei tarvinnut jättää osaa ostamatta niin kuin ennen, vaan pystyin ostamaan kaikkea mitä liikkeeni tarvitsee. Koko perheeni haluaa olla nyt mukana bisneksessä. Tyttärelläni on jo hänen oma pieni liikkeensä. Olemme kaikki oppineet käsittelemään rahaa. Kasvava liiketoiminta, se on kaiken a ja o, eikö olekin?”

Kyläpankkien kuukausittaisilla tapaamisilla oli välillinen positiivinen vaikutus perheen taloudelliseen tilanteeseen. Lukuisat naiset mainitsivat yhtenä hankkeen suurimpana antina kuukausittaiset lainaryhmän kokoukset, joissa vaihdetaan kuulumisia sekä jaetaan kokemuksia ja tietoa. Tähän ei heidän tiukasti kodin ympärille sidotussa elämässään olisi muuten mahdollisuuksia.

”Näytimme miehille, että myös me naiset osaamme käsitellä rahaa”

Kokemukset pelkästään naisista koostuvista lainaryhmistä olivat pääasiassa positiivisia. Naisten lisääntyneet tulot vaikuttivat yleensä koko perheen asemaan. Tämä tulos on tuttu muistakin mikroluotto- ja pienlainaohjelmista; miesten lainaryhmissä rahat menevät useammin omaan käyttöön, eikä koko perheen hyväksi kuten naisten vastaavissa ohjelmissa. Monille naisille lainaryhmään kuuluminen ja lainan takaisinmaksu olivat kunnia-asioita. Positiivisen kokemuksen myötä naisten omanarvontunne kasvoi. ”Näytimme miehille, että myös me naiset osaamme käsitellä rahaa”, eräs haastateltava kommentoi.

Suurin osa naisista koki oppineensa uusia taitoja, kuten vastuullisuutta ja täsmällisyyttä. Moni pääsi ensimmäistä kertaa elämässään kokeilemaan systemaattista säästämistä, mistä oli hyötyä vielä vuosia hankkeen päättymisenkin jälkeen. Jatkossa olisi syytä kuitenkin kiinnittää suurempaa huomiota rakenteisiin vaikuttamiseen sekä haavoittuvimmassa asemassa olevien ihmisten erityistarpeiden tunnistamiseen, tukemiseen ja kouluttamiseen.

Perulainen kylänraitti.

Vaikuttavuusarvioinnin tuloksena syntynyt raportti kertoo siitä, kuinka tärkeää on numeerisin mittarein arvioimisen lisäksi ihmisten omin sanoin kertomien tarinoiden kuunteleminen. Raportti kertoo myös osittain siitä, ettei ole yksinkertainen tehtävä luoda köyhimpien ihmisten elämään aidosti ja pitkällä tähtäimellä vaikuttavaa muutosta, jota pystyttäisiin mittaamaan ja arvioimaan luotettavasti hankkeen eri vaiheissa. Kehitysyhteistyön painopisteen tulisi säilyä avunsaajien merkityksellisinä kokemien muutosten mahdollistamisessa. Muutoksen aikaansaamisen haastavuus tarkoittaa sitä, että yhteiskunnallisten prosessien ymmärtäjiä, kehitysyhteistyön asiantuntijoita, tarvitaan yhä. Niin tutkijoita kuin käytännön hanketyön tekijöitäkin.

Teksti ja kuvat: Oona Timonen, konsultti, VTM