Koulutus on katastrofitilanteissa perustarpeiden lisäksi yksi kaikkein kiireisimmistä tarpeista. Silti vain kaksi prosenttia maailman humanitaarisesta avusta ohjataan koulutustyöhön.

Taban Severino Ayo oli ensimmäistä kertaa pakolaisena Ugandassa 1980-luvulla. Hän oli tunnollinen oppilas, ja pääsi UNHCR:n tukemana korkeakoulutuksen. Vuonna 2005 hän palasi Etelä-Sudaniin ja pärjäsi hyvin. Ugandassa pakolaisvuosina saatu koulutus auttoi muitakin maassa, jossa vain yksi lapsi neljästä käy koulua.  

Mutta sitten sota alkoi uudelleen. Kesällä 2016 sotilaat tunkeutuivat Ayon naapuriin. Naapurilla ei ollut juuri mitään omaisuutta, joten hänet ammuttiin melkein heti. Sitten oli Ayon vuoro. 

”Minulla oli rahaa, moottoripyöriä, aurinkopaneeleja ja vaatteita. Ja tietenkin taloni. He veivät kaiken, mutta antoivat minun elää”, Ayo sanoo. 

Ayo pakeni jälleen Ugandaan ja nyt, 48-vuotiaana, hän on aloittanut Kirkon Ulkomaanavun (KUA) koulutustyön avustajana Pohjois-Ugandan Bidibidissä, maailman suurimmalla pakolaisasutusalueella. Hänen työhönsä kuuluu varmistaa laadukas opetus tukemalla pakolaisten  opettajia.  

”Olen vakuuttunut, että jos Etelä-Sudanissa olisi panostettu koulutukseen, olisimme ratkaisseet asiat neuvottelupöydässä”, Ayo tuumii. 

Humanitaarisesta avusta vain 2 prosenttia menee koulutukseen

Myös koulutuksen tilaa maailmalla seuraava UNESCO:n Global Education Monitoring -raportti kertoo, että koulutus on paljon enemmän kuin osa humanitaarisia operaatioita. Koulutus voi ratkaista kriisejä. 

Maailmassa on 1,8 miljardia nuorta. Heistä joka neljännen elämään vaikuttaa väkivaltainen konflikti, ja koulutus voi osaltaan auttaa heitä tukemaan yhteisöjään jännitteiden purkamisessa. 

Kotimaansa sisällä tai ulkomailla asuvat pakolaiset ovat viisi kertaa vähemmän todennäköisesti koulussa kuin muut maailman lapset ja nuoret. Näin sanoo KUA:n vaikuttamistyötä opetusalan kansainvälisessä asiantuntijaverkostossa INEE:ssä edustava Peter Hyll Larsen. 

”Ilman pakolaisia vastaanottaviin maihin integroitumista ja koulutuksen tuomaa toivoa sota ja epävakaus vain jatkuvat. Valitettavasti poliittinen tahtotila puuttuu asian korjaamiseksi.” 

YK:n kestävän kehityksen tavoitteiden on tarkoitus taata kaikille avoin, tasa-arvoinen ja laadukas koulutus sekä elinikäiset oppimismahdollisuudet vuoteen 2030 mennessä. Erityisen hankala on juuri pakolaisten tilanne. Heille pitäisi rakentaa siltoja tulevaisuuteen eikä muureja, YK painottaa.  

Monet pitkittyneet kriisit ovat kestäneet jo pitempään kuin nuorten koulutaival. Kun maailmalla jo lähes kaikki ihmiset käyvät vähintään peruskoulun, pakolaisista käy vain noin 60 prosenttia. Ero on vielä merkittävämpi toiseen asteen oppilaiden välillä. Maailmalla 84 prosenttia ihmisistä saa toiseen asteen koulutuksen, pakolaisista vain joka viides. 

Silti maailman humanitaarisesta avusta vain 2,1 prosenttia ohjataan koulutukseen. 

Hyll Larsenin mukaan Suomen ja muiden EU-maiden pitää tukea ja rohkaista suuria pakolaismääriä isännöiviä maita poliittisesti ja taloudellisesti. Rahoituksen osuus on pysynyt vaatimattomana. 

Kansalaiset ovat samaa mieltä. Ulkoministeriön vuosittaisessa mielipidemittauksessa enemmistö vastaajista haluaa Suomen kehityspolitiikan keskittyvän ensisijaisesti koulutukseen. Koulutuksen osuus kehitysvaroista on kuitenkin jäänyt parhaimmillaankin alle 10 prosenttiin.  

Vuoden 2016 kehitysyhteistyön budjetista Suomi ohjasi 46 miljoonaa dollaria koulutukseen. Summasta kahdeksan miljoonaa käytettiin toisen asteen koulutukseen ja viisi korkeakoulutukseen. Suomella olisi siis varaa lisätä tukeaan toisen asteen koulutukselle. 

”Nuorten tukeminen koulutuksella rakentaa vakaampaa maailmaa”, Hyll Larsen sanoo. 

Koulutus voi muuttaa Etelä-Sudania

Uganda on yksi maailman eniten pakolaisia vastaanottaneista maista. Bangladesh on puolestaan lyhyessä ajassa ottanut vastaan yli 700 000 pakolaista Myanmarissa. Somaliassa ja Eritreassa on miljoonia maan sisäisiä pakolaisia. Suurin osa pakolaisista on alle 18-vuotiaita, ja pako tietää koulutuksen keskeytymistä.  

KUA tekee koulutustyötä kaikissa edellä mainituissa valtioissa. Parasta olisi, jos pakolaiset pystyttäisiin integroimaan kansallisiin koulutusjärjestelmiin, ja jos nuorten koulutus linkitettäisiin työllistymismahdollisuuksiin. Muuten pakolaisleireistä kehittyy rinnakkaisyhteiskuntia, joissa ei ole toivoa integraatiosta eikä paluusta kotimaahan. 

Vain osa pakolaisia vastaanottaneista maista sallii pakolaisille samanlaisia koulutusmahdollisuuksia kuin omille kansalaisilleen. Yksi niistä on Uganda, jossa esimerkiksi Etelä-Sudanin pakolaisilla on oikeus viljellä omaa maatilkkuaan ja liikkua vapaasti maassa.  

Pakolaisten auttamiseen suunnattu rahoitus ei kuitenkaan ole riittävä. Ugandassa varat riittävät alle puoleen YK:n arvioimista avustustarpeista. Lisäksi YK:n pakolaisjärjestö UNHCR:n sisäinen tarkastus on tuonut julki korruptioepäilyn, jossa järjestön työntekijät ovat maksaneet avustustarvikkeista ja -kuljetuksista miljoonia dollareita ylihintaa.   

Yksi tärkeimpiä syitä pakolaisten koulutuksen vahvistamiseen on, että koulutuksen saaneet pakolaiset voivat muodostaa voimavaran omien maidensa jälleenrakentamiselle. Ainakin Ugandassa pakolaiset lähes poikkeuksetta kaipaavat kotimaahansa, Ayo kertoo. 

”Vaikka viihtyisimme kuinka hyvin täällä Ugandassa, Etelä-Sudan on kotimaamme, ja haluamme rakentaa sen toimivaksi maaksi.” 

Ayon suurin unelma olisi nousta maansa opetusministeriksi. Vähintään hän kuitenkin haluaa perustaa koulun. Koulutetuilla kansalaisilla Etelä-Sudan pystyy hänen mukaansa ratkaisemaan omat ongelmansa. 

”Koulutus on ainoa ase, joka voi muuttaa Etelä-Sudania.” 

Teksti: Erik Nyström, kuvitus: Marko Turunen