Kohtaloita Nepalista 7: ”Kodista ei jäänyt edes kattilaa”

Nämä rutistuneet vesiastiat ovat kaikki, mitä Sangita Thingin kodista jäi jäljelle. Kuva: Antti Helin.
Nämä rutistuneet vesiastiat ovat kaikki, mitä Sangita Thingin kodista jäi jäljelle. Kuva: Antti Helin.

Sangita Thing, 26, näyttää kahta littaan rutistunutta metallista vesiastiaa. Ne ovat kaikki, mitä hänen kodistaan jäi jäljelle. Kaikki muu on hautautunut raunioihin. Pienessä kylässä, tunnin ajomatkan päässä Kathmandusta moni naapuri jakaa saman kohtalon.

”Minulla ei ole ruokaa, ei edes yhtä ainoaa vesipulloa. Ja vaikka olisikin, minulla ei ole edes kattilaa, jolla voisin keittää riisiä! Minulla ei ole yhtään mitään!”

Kun moni kohtaamistani maanjäristyksen uhreista on ollut hiljainen ja puhunut vain vähän, Sangita kertoo vuolaasti tarinaansa. Hänellä on selvästi suuri tarve kertoa kokemastaan.

Hän oli pienellä, vuoristoon raivatulla peltotilkullaan, kun maanjäristys iski. Ensin hän luuli, että häntä heilutti voimakas tuuli. Sitten maa alkoi järistä yhä voimakkaammin ja Sangita alkoi huutaa, että kaikki juoksisivat taloistaan ulos.

”Heti kun pystyin seisomaan, juoksin etsimään lapsiani. Kotini paikalla oli pelkkä pölypilvi. Olin kauhuissani. En pystynyt enää seisomaan. Kaikki voima katosi ruumiistani. Lysähdin maahan. Olin varma, että lapseni olivat kuolleet. Kunnes kuulin lasteni äänen kauempaa. He huusivat olevansa kunnossa.”

Sangita esittelee pientä navettaansa, joka on puoliksi romahtanut. Sisällä on kolme puhvelia.

”Olin niin onnellinen omasta talostani. Olin juuri saanut lainan maksettua, ja nyt taloni on mennyttä”, sanoo Sangita Thing. Kuva: Antti Helin.

”Olin niin onnellinen omasta talostani. Olin juuri saanut lainan maksettua, ja nyt taloni on mennyttä”, sanoo Sangita Thing. Kuva: Antti Helin.

Ne säilyivät hengissä, mutta Sangitalta kuoli yksi puhveli ja kaksi lehmää. Ne ehtivät olla raunioissa kolme päivää ennen kuin hän sai kaivettua ruumiit esiin. Pyhinä pitämiään lehmiä nepalilaiset hindut eivät muutenkaan söisi, mutta puhvelikin oli jo ehtinyt mädäntyä syömäkelvottomaksi.

”Eläimet olivat jo alkaneet haista”, Sangita sanoo.

Navetan vieressä on kivikasa, josta sojottaa vääntyneitä aaltopeltejä ja puutukkeja. Se oli hänen talonsa.

”Rakensin talon säästöilläni ja lainalla, jonka sain Naisten Pankin säästö- ja lainaryhmältä viitisen vuotta sitten”, Sangita sanoo.

”Olin niin onnellinen omasta talostani. Olin juuri saanut lainan maksettua, ja nyt taloni on mennyttä!”

Maanjäristyksen toistumisen lisäksi Sangita kertoo pelkäävänsä ryöväreitä, jotka käyvät yöllä kaivelemassa raunioita ja etsimässä kyläläisten kätkemiä säästöjä.

”Yöllä emme voi nukkua, kun raunioita pitää vahtia varkaiden varalta.”

”Saisinpa edes apua kaivamaan ruokavarojani esiin. Mutta kukaan ei ole tullut! Olen niin vihainen hallitukselle!”

Kysyn Sangitalta millaista apua hän toivoisi. Hän katsoo minua ihmetellen.

”Millaista apua? Minulla ei ole mitään jäljellä. Mikä tahansa apu kelpaa. Minulla ei ole aavistustakaan, mitä seuraavaksi tapahtuu. En osaa enää ajatella huomista pidemmälle.”

Auta Sangitan kaltaisia ihmisiä saamaan hätäapua! Lähetä tekstiviesti LAHJOITUS numeroon 16499 (20€).

Teksti ja kuvat: Antti Helin

Lue lisää