Katso kartasta, mitä teemme maailmalla koronapandemian aikana

Vesikanisteri
Vesikanisteri käsienpesua varten Ugandassa pakolaisasutusalueella.

Maailmanlaajuinen koronapandemia on mullistanut myös Kirkon Ulkomaanavun työn. Nopeasti etenevä virus on vaatinut välitöntä reagointia ja vastaamista uusiin tarpeisiin.

Kirkon Ulkomaanapu (KUA) on myöntänyt lähes puolella miljoonalla eurolla hätäapua toimintamaihinsa koronaviruspandemian pysäyttämiseksi.

KUA pyrkii estämään viruksen leviämisen erityisesti pakolaisasutusalueilla tekemällä valistustyötä ja kouluttamalla opettajia, koulukomiteoita ja yhteisötyöntekijöitä koronavirukselta suojautumisesta.

Kouluille ja pakolaisille jaetaan muun muassa saippuaa, käsidesiä, desinfiointiaineita ja ämpäreitä. Valistustyötä tehdään radion kautta, tekstiviestien ja megafonien avulla sekä järjestämällä tiedotustilaisuuksia ja koulutuksia turvavälejä ja eri maiden viranomaisten ohjeita noudattaen.

KUA jakaa hygieniatarvikkeita ja tekee valistustyötä Ugandassa, Syyriassa, Etelä-Sudanissa, Somaliassa, Keniassa, Nepalissa ja Kambodžassa.

Tukea etäopetukseen ja lasten hyvinvoinnin varmistamiseen

Maailmanlaajuinen koulujen sulkeminen vaikuttaa yli 1,2 miljardin oppilaan koulunkäyntiin.

Tuemme opettajia etäopetuksen järjestämisessä mobiilimentoroinnilla, jotta lasten oikeus koulutukseen toteutuisi poikkeusoloissa.

Jos koulut ovat pitkään suljettuna, sillä on vakavat vaikutukset lasten koulunkäynnille ja hyvinvoinnille. Moni haavoittuvassa asemassa oleva lapsi saa puhdasta vettä, ruokaa ja henkistä tukea pääasiassa koulusta. Kun lapset ovat poissa koulusta, he ovat lisäksi alttiimpia pahoinpitelylle ja hyväksikäytölle, lapsityövoimaksi joutumiselle, raskauksille ja lapsiavioliitoille.

KUA tukee opettajia etäopetuksen järjestämisessä muun muassa radion kautta lähetettävien oppituntien avulla muun muassa Ugandassa ja Keniassa. Olemme jakaneet Keniassa aurinkopaneelien avulla ladattavia radioita, joihin on yhdistetty matkapuhelimen laturi ja taskulamppu, joka mahdollistaa opiskelun myös pimeän tultua ja lisää turvallisuutta. Syyriassa koululaisia on tuettu hankkimalla heille nettiyhteyksiä etäopetukseen osallistumista varten.

Vanhempia ja opettajia valistetaan myös lastensuojelusta.

Muun muassa Ugandassa KUA tekee työtä sen eteen, että koulut saadaan turvallisesti avattua kun sen aika koittaa. Hankimme kouluille desinfiointiaineita, lisäämme käsienpesupisteitä sekä pidämme huolta tiloista ja varaudumme kouluttamaan opettajia psykososiaalisessa tuessa ja hygieniakäytännöissä. Kun koulut avataan, tullaan oppisisältöjen kiinnikuromisessa tarvitsemaan erityistä tukea. Opetusohjelmia joudutaan nopeuttamaan ja myös tukiopetuksen tarjoamiseen pitää valmistautua.

Käsienpesukanistereita

KUA pyrkii järjestämään vähintään kolme käsienpesupistettä jokaiseen tukemaansa kouluun Ugandassa kun koulut aukeavat.

Toimeentulo vaarassa koronarajoitusten vuoksi

Koronapandemia aiheuttaa terveysuhkien lisäksi valtavan epävarmuuden ihmisten toimeentulosta.  Viruksen leviämisen estämiseksi tehtävät rajoitukset vaikeuttavat toimeentuloa, eikä hauraissa valtioissa ole sosiaaliturvaa samassa laajuudessa kuin esimerkiksi Suomessa.

Tuemme toimeentuloa 13 eri maassa. KUA:n tukema yritystoiminta on usein käsityöläisyyttä tai paikallisia palveluita kuten kahviloita, korjaamoja ja kyläkauppoja maatalouden lisäksi.

Maaseudulla yritystoiminta liittyy usein maatalouteen tai maataloustuotteiden pienimuotoiseen jatkojalostamiseen. Kauppaa käydään lähimarkkinoilla.  Myyntitulot tippuvat välittömästi, kun kokoontumisia rajoitetaan ja toreja suljetaan.

Palveluita tarjoavien yritysten asiakkaat katoavat, kun liikkumista rajoitetaan ja asiakkaiden ostovoima heikkenee. Erityisesti kärsivät ravintola- ja majoituspalvelut sekä pienet kaupat. Käsityöammateissa tuotantoa on mahdollista jatkaa niin kauan, kun tarjolla on raaka-aineita, mutta myynti vaikeutuu.

Myanmarilaisia ompelijoita valmiiden hengityssuojaimien kanssa.

Myanmarissa KUA:n tukemat naisryhmät alkoivat epidemian alettua valmistaa hengityssuojaimia niiden kovan kysynnän vuoksi. Ryhmät ovat valmistaneet ja myyneet tähän mennessä 600 hengityssuojainta.

Rauhantyö ehkäisee kriisin muuttumista konfliktiksi

Hauraissa ympäristöissä on uhkana, että terveyskriisi kehittyy monitahoiseksi kriisiksi ja lisää väkivaltaisen konfliktin riskiä.

Uskonnolliset ja perinteiset johtajat ovat tärkeässä roolissa yhteisöissä ja voivat torjua poikkeustilanteen muuttumista konfliktiksi. He tavoittavat monessa maassa ihmiset parhaiten ja välittävät koronaan liittyviä viestejä esimerkiksi fyysisen etäisyyden pitämisestä tai uskonnollisten tilaisuuksien siirtämisestä tai perumisesta.

Kirkon Ulkomaanapu tukee tätä työtä muun muassa Uskonnollisten ja perinteisten toimijoiden rauhanvälitysverkoston kautta. Rauhanverkosto on perustanut materiaalipankin uskonnollisten ja perinteisten toimijoiden käyttöön pandemian torjunnassa sekä järjestänyt viikoittaisia webinaareja, joissa paikalliset rauhantoimijat ovat kertoneet haasteistaan, tukitarpeistaan ja aloitteistaan pandemian torjumiseksi.

Somaliassa KUA ja rauhanverkosto ovat tuottaneet videoita ja keskusteluohjelmia uskonnollisten johtajien, lääkäreiden, nuoriso- ja naisaktivistien ja median kanssa oikean tiedon levittämiseksi koronaviruksesta. Videoita on näytetty Somalian kansallisessa televisiossa ja sosiaalisessa mediassa.

Tue työtämme!

Lahjoita:

• Kirkon Ulkomaanavun verkkosivuilla
• tilille Nordea, IBAN FI33 1572 3000 5005 04 käyttäen viitettä 1216
• lähettämällä tekstiviesti APU20 numeroon 16499 (20 e).