Kananmunat – Glozonin naisten kultakimpaleita

Cecelia Zangar, 24, työskentelee Mambahnin alueella Liberian suurimmassa kanalassa, jonka toimintaa on Kirkon Ulkomaanapu tukee. Kuva: Jari Kivelä
Cecelia Zangar, 24, työskentelee Mambahnin alueella Liberian suurimmassa kanalassa, jonka toimintaa on Kirkon Ulkomaanapu tukee. Kuva: Jari Kivelä

Kanalatoiminta luo Liberiaan aivan uudenlaista mikroyrittäjyyttä

Mamie Peters avaa oven savesta ja riu’uista rakennettuun aaltopeltikattoiseen rakennukseen. Lattialla alkaa kotkotus ja siipien suhina, kun Petersin kanat hoksaavat ruoka-ajan koittaneen.

Glozonin kylä sijaitsee Montserradon maakunnassa, tunnin automatkan päässä Liberian pääkaupungista Monroviasta. Vajaan parinsadan asukkaan kylän halki kävelee muutamassa minuutissa. Matalien savitalojen keskellä on kylän yhteinen keittiökatos ja kokoontumismaja. Talojen takana kylää reunustaa uusi ylpeyden aihe: 27 pienkanalaa, joista yksi on Mamie Petersin oma.

”Kananmunia on tullut paljon. Saan parissa viikossa täyteen monta kartonkia”, Peters kertoo ylpeänä. Kanat juoksentelevat jaloissa, kun hän kerää uudet munat kartonkiin.

Mamie Peters on yksi Kirkon Ulkomaanavun ja liberialaisen, maanviljelyn kehittämiseen erikoistuneen paikallisen Project New Outlook (PNO) -kansalaisjärjestön kanalahankkeeseen valituista naisista. Lähes kaikilla Glozonin kylän naisilla on monta lasta, ja moni on yksinhuoltaja. Tuloja on niukasti, ja kylässä tai sen lähellä ei ole työpaikkoja.

Ensi kertaa ikiomaa rahaa

"Ennen söimme kerran päivässä, nyt kaksi kertaa", tiivistää Baba Kiaidii, mitä kanalan tuotto hänen seitsenlapsiselle perheelleen merkitsee. Kuva: Antti Reenpää

”Ennen söimme kerran päivässä, nyt kaksi kertaa”, tiivistää Baba Kiaidii, mitä kanalan tuotto hänen seitsenlapsiselle perheelleen merkitsee. Kuva: Antti Reenpää

Glozonin kylä elää pääasiassa pienviljelystä. Vihanneksia ja juureksia myydään markkinoille, ja tuloilla ostetaan lihaa, kalaa ja riisiä. Perinteisestä viljelystä saatavat tulot eivät silti riitä kaikkiin menoihin, kuten lasten koulumaksuihin.

”Meille opetetaan, miten vihannekset saadaan kasvamaan paremmin. Olemme saaneet myös uudenlaisia siemeniä. Nyt kasvimaani tuottaa munakoisoja, retiisejä, kurkkua ja papuja”, Mamie Peters kertoo. Kanojen hoitaminen vie häneltä puolisen tuntia päivässä, joten viljelylle ja muille askareille jää hyvin aikaa.

Uusista vihanneksista saa markkinoilla hyvän hinnan, ja kananmunat ovat Glozonin naisille kuin kultakimpaleita. Joillakin heistä on nyt ensimmäistä kertaa omaa rahaa, jolla maksaa lasten koulumaksut tai käydä lääkärissä.

Koko maan maatalous kohenee

Ulkomaanavun tukema kanalahanke Liberiassa on valtakunnallisestikin merkittävä. PNO on yksi maan harvoista kananmunantuottajista, ja samalla se luo maahan pienyrittäjyyttä. Hanke sai tunnustusta viimeksi tammikuussa, kun Liberian presidentti Ellen Johnson Sirleaf kiitti vuotuisessa puheessaan PNO:n ja Ulkomaanavun työtä myönteisenä esimerkkinä maatalouden kehittämisestä.

Kananmunat ovat Liberiassa arvostettu elintarvike. Kaupungeissa teiden varsilla näkyy usein myyjiä, jotka kantavat kananmunakartonkeja päänsä päällä. Moni ohikulkija haukkaa keitetyn munan välipalaksi. Kanoja juoksentelee pitkin pientareita jopa pääkaupungissa Monroviassa, mutta puolikesyt kanat ovat laihoja ja munivat minne sattuu, jos munivat.

Liberialaiset kananmunat ovat tuoreita, luonnonmukaisia ja herkullisia. Ostajia riittäisi, mutta tuotantoa vain ei ole tarpeeksi. Suurin osa Liberiassa myytävistä kananmunista tuodaan ulkomailta: Alankomaista, Ukrainasta, Intiasta tai Malesiasta asti. Munien laatu on huono, koska ne ovat jo vanhoja maahan saavuttuaan.

Nyt, kun tuotantoa syntyy maaseudullekin, tuoreet kananmunat ovat yhä useamman ulottuvilla. Omilla takapihoilla tuotetut munat ovat onnellisten kanojen munimia.

Ei sairaalaa, kouluja, ei edes teitä

Liberia on hauras valtio. Epäonnistunut valtio on nimityksenä hurja, mutta valitettavasti hyvin lähellä totuutta. Liberian raaka sisällissota päättyi vuonna 2003, mutta YK tukee ja valvoo edelleen paikallista armeijaa ja poliisia.

Maassa on pieni ja rikas eliitti – valtaosin amerikkalaistaustaisia liberialaisia – 1800-luvulla valtion perustaneiden ja vapautettujen orjien jälkeläisiä. Samaan aikaan 64 % väestöstä elää köyhyysrajan alapuolella, ja heistä puolet äärimmäisessä köyhyydessä.

Sairaaloita ja kouluja ei riitä vastaamaan kansalaisten tarpeisiin. Julkista liikennettä ei ole lainkaan ja tieverkko on kehno. Harvan ja huonokuntoisen tiestön takia kaupankäynti on vaikeaa. Syrjäseuduilla on pärjättävä pitkälti ravinnolla, jonka asukkaat kykenevät kylässään tuottamaan.

Länsiafrikkalaisen ruokavalion perustaa ovat riisi sekä fufu, kassavajauhosta tehdyt taikinapallot. Riisin tai fufun kanssa syödään bataatinlehdistä tai okrasta tehtyä muhennosta. Lihaa, kalaa ja kanaa lisätään, jos niitä on. Vaihtelua ei juuri ole, elintärkeät vitamiinit ja proteiini ovat vähissä.

Lapsista 40 prosenttia aliravittuja

Paikallinen ruokatuotanto ei ole Liberiassa koskaan ollut kovin kehittynyt, mutta sotavuosina se romahti lähes täysin. Maa on riippuvainen ulkomailta tuodusta ruoasta. Riisistä noin puolet on tuontitavaraa, kananmunista jopa 95 prosenttia.

Kuljetuskustannusten takia hinnat ovat korkeat. Ulkomaalaisten tuotteiden ostaminen on monelle mahdotonta. Harvalla on varaa hintaviin tuotteisiin, kun vain joka kuudennella liberialaisella on varma työpaikka. Ravinto-ongelma on vakava: lapsista 40 prosenttia on kroonisesti aliravittuja.

Nobelin rauhanpalkinnollakin palkittu Ellen Johnson Sirleaf, joka on myös Afrikan ensimmäinen naispresidentti, peräänkuuluttaa maataloustuotannon kehittämistä. Liberian ilmasto ja maaperä ovat maanviljelylle suotuisat, joten mahdollisuuksia on. Viljelytekniikat ovat kuitenkin alkeellisia, eikä niihin ole saatu parannusta laajalti – toistaiseksi.

Työn tulos näkyy jo marketin hyllyssä

Maan oma kananmunantuotanto on vasta hiljattain päässyt alkuun. Ensimmäinen Ulkomaanavun tukema kananmunantuottaja syntyi pääkaupungin lähelle Margibin maakuntaan muutama vuosi sitten, kun PNO-järjestö laajensi toimintaansa viljelykasveista pienkanaloihin.

Ulkomaanavun kanssa PNO on kouluttanut ja tukenut liberialaisten kylien naisia viljelyn kehittämisessä 1990-luvun lopulta. Köyhyysrajan alapuolella kituutteleviin kyliin lahjoitettiin munivia kanoja, ja pienviljelijät koulutettiin hoitamaan ja ruokkimaan niitä. Pienkanalatoimintaa on kehitetty sinnikkäästi eteenpäin, ja nyt köyhien naisten tuottamia liberialaisia kananmunia saa Monrovian supermarketeista.

”Teemme hyvää työtä, silti presidentin tammikuinen kehu yllätti. Myös varapresidentti ja maatalousministeri ovat tutustuneet ohjelmaamme. Tuntuu hienolta, että he ovat vaikuttuneita työstämme”, PNO:n johtaja ja perustaja Beatrice Togba Wuo kertoo liikuttuneena.

Tavoitteena kestävä elinkeino

Pienviljelyllä eläville naisille kananmunatuotanto tarkoittaa tulotason merkittävää nousua. Naiset koulutetaan paitsi hoitamaan kanoja, myös tekemään tuotannosta kestävä elinkeino. Heidän täytyy oppia säästämään rahaa niin, että heillä on varaa ruokkia kanat sekä ostaa uudet kanat, kun vanhat eivät enää pysty munimaan.

PNO:n aloittamista pienkanaloista tuli hitti. Nyt sama konsepti on käytössä monissa Ulkomaanavun projekteissa Länsi-Afrikassa.

PNO:n tuottamien munien rinnalle on nousemassa toinen tuottaja, jolla on eri resurssit. Nigerian entinen presidentti Olusegun Obasanjo perusti Liberiaan kanatilan viime vuonna, ja odotetut volyymit ovat suuria – tosin tuotannon käynnistämisessä on ollut haasteita. Kilpailu on tervetullutta, jotta kotimaisia kananmunia olisi saatavilla mahdollisimman tasaisesti.

Paljon haasteita, paljon toiveikkuutta

Whenwu Lewis on yhteyshenkilö Glozonin kyläläisten ja kanalahanketta hoitavan PNO-järjestön välillä. "Aluksi saimme perusteellisen koulutuksen siihen, kuinka kanoja hoidetaan," Lewis toteaa ja kertoo, että jokainen pientuottaja tienaa nyt kuukaudessa 30-40 euroa. Se on Liberiassa iso raha, ja näille tuottajille se tulee todella tarpeeseen. Kuva: Ulla Tarkka

Whenwu Lewis on yhteyshenkilö Glozonin kyläläisten ja kanalahanketta hoitavan PNO-järjestön välillä. ”Aluksi saimme perusteellisen koulutuksen siihen, kuinka kanoja hoidetaan,” Lewis toteaa ja kertoo, että jokainen pientuottaja tienaa nyt kuukaudessa 30-40 euroa. Se on Liberiassa iso raha, ja näille tuottajille se tulee todella tarpeeseen. Kuva: Ulla Tarkka

Takapihoilla tuotettuja kananmunia voi hyvällä omalla tunnolla kutsua onnellisten kanojen muniksi. Kanojakin onnellisempia ovat kanojen omistajat, joista projektin myötä tuli pienyrittäjiä.

Kananmunatuotannon pyörittäminen tarvitsee kuitenkin taloudellista tukea. Suurin este liiketoiminnan kannattavuudelle on, että kananpojat ja kananrehu joudutaan tuomaan ulkomailta. Tuotanto Liberiassa on mahdollista, mutta sen aloittaminen vaatii suuria investointeja.

Haaste pienyrittäjyydelle on myös heikko koulutustaso. Viisitoistavuotinen sisällissota romutti koulusysteemin, kuten muutkin keskeiset yhteiskunnan tukipilarit. Vain onnekkaimmat sodan aikana kasvaneista – nyt 25-40-vuotiaista – ovat käyneet koulua. Noin 40 prosenttia liberialaisista on lukutaidottomia. Syrjäseuduilla edes opettajat eivät välttämättä osaa lukea ja kirjoittaa.

Kaikesta huolimatta PNO:n Beatrice Togba puhuu tulevaisuudesta toiveikkaasti:

”Suunnittelemme kananmunatuotannon laajentamista. Unelmani on, että liberialaiset naiset pääsevät köyhyydestä ja saavat äänensä kuuluviin. Elämä täällä ei ole helppoa. Mikroyrittäjyydestä saamme kuitenkin uudenlaista voimaa.”

Teksti: Ulla Tarkka