Äitiä ikävä: ”Mieluummin vaikka kuolen matkalla äidin luo kuin jään Somaliaan”

Suomalaisjärjestöt vaativat, että perheenyhdistämistä ei saa Suomessa vaikeuttaa entisestään kuten hallitus suunnittelee. Perheestä erossa eläminen on onnistuneen kotoutumisen suurimpia esteitä. Halimo, 47, ja Ahmed, 17, kertovat, mitä kielteinen perheenyhdistämispäätös käytännössä tarkoittaa.

Halimo, 47 vuotta:

Olen kotoisin Mogadishusta, Somalian pääkaupungista. Jouduin kuitenkin pakenemaan, kun minusta tuli Al-Shabaab-terroristijärjestön silmätikku ja sain tappouhkauksia, vain koska työskentelin kaupungin virastotalossa siivoajana. Koko perheeni oli vaarassa, kun taistelut alueen asukkaiden ja Al-Shabaabin välillä kiihtyivät. Olen menettänyt ensimmäisen aviomieheni, vanhimman poikani ja yhden sisaruksistani Somalian väkivaltaisuuksissa. Tyttäristäni kaksi ovat loukkaantuneet vakavasti taisteluissa.

Hain Suomesta turvapaikkaa ja sain oleskeluluvan 2010. Saatuani oleskeluluvan uusi aviomieheni, lapseni nykyisestä ja edellisestä avioliitosta ja siskoni, joka on heikon terveytensä vuoksi riippuvainen minusta, hakivat oleskelulupaa Suomeen perhesiteen perusteella. Kaiken kaikkiaan perheeseen kuuluu 11 lasta.

Uskoimme saavamme myönteisen päätöksen ja pääsevämme pian aloittamaan uuden elämän yhdessä Suomessa. Maahanmuuttoviraston päätös oli kuitenkin kielteinen. Valitin päätöksestä hallinto-oikeuteen ja korkeimpaan hallinto-oikeuteen, mutta päätös piti. Viranomaiset ja tuomioistuimet eivät uskoneet meidän olevan samaa perhettä, sillä lasten kertomuksissa oli vähäisiä ristiriitoja koskien aiempia asuntoja, kotitöiden jakoa ja koulunkäyntiä.

Perheeni käytännössä hajosi päätöksen seurauksena. Riitauduin aviomieheni kanssa, ja hän lähti omille teilleen. Niin ikään kaksi teini-ikäisistä pojistani on kadonnut jäljettömiin. Pelkään myös nuorempien lapsieni puolesta. Somaliassa erityisesti nuoret miehet ovat vaarassa aseellisten ryhmien värvätessä heitä väkivaltaisin keinoin.

Poikani Ahmed päätti kuitenkin tulla luokseni kielteisestä päätöksestä huolimatta. Kun kuulin hänen lähteneen, olin hyvin ahdistunut, sillä tiesin matkan olevan vaarallinen. Itkin jatkuvasti, kunnes näin hänet ilmielävänä edessäni. En pysty puhumaan siitä, mitä poikani koki matkansa aikana. Se on minulle liikaa.

Ahmed, 17 vuotta:

Kielteisen päätöksen jälkeen päätin lähteä äidin luokse Suomeen. Tiesin matkan olevan vaarallinen, mutta ajattelin, että mieluummin vaikka kuolen matkalla äidin luo kuin jään Somaliaan.

Matkusti välillä bussilla, välillä kävellen Etiopian ja Sudanin kautta lopulta Libyaan. Libyassa minut pahoinpideltiin, mutta onnistuin pääsemään veneen kyytiin kohti Eurooppaa. Matkan aikana pieni syyrialaispoika kuoli, ja hänet haudattiin mereen. Raskaana olevan naisen synnytys käynnistyi, eikä hän selvinnyt siitä veneessä. Ilman Italian rannikkovartiostoa olisimme lopulta kaikki menehtyneet veneemme upotessa.

Pääsin Suomeen alkuvuodesta 2015. Muutin äitini luokse asumaan ja hain Suomesta turvapaikkaa. Minulle ja äidilleni tehty DNA-testi vahvisti meidän olevan perhettä. Minulle myönnettiin oleskelulupa humanitaarisen suojelun perusteella saman vuoden kesällä.

Näin pitkään matkan jälkeen painajaisia ja puristin unissani sängyn laitoja kuin henkeni hädässä. Muistot matkasta vaivaavat minua edelleen.

Pidämme yhdessä äidin kanssa yhteyttä sisaruksiini Somaliassa Skypen kautta, mutta emme enää edes haaveile yhteisestä elämästä Suomessa. Opiskelen suomea ja toivon voivani kouluttautua terveydenhoidon ammattiin. Äiti sanoo, että toivo yhteisestä elämästä voi toteutua vain sitä kautta, että onnistun kotoutumaan hyvin Suomeen. Silloin äiti voisi ehkä palata takaisin Somaliaan muiden lasten luo, jos pystyisin työlläni Suomessa tukemaan heitä.

Tekstit:  Sanna Rummakko / Pakolaisneuvonta
Haastateltavien pyynnöstä etunimet on muutettu.

Allekirjoita järjestöjen vetoomus:

Suomen ja Euroopan unionin on kannettava vastuunsa pakolaiskriisistä ihmisarvoa kunnioittaen.
https://www.amnesty.fi/vetoomukset/aitia-ikava-perheenyhdistamista-ei-saa-vaikeuttaa-entisestaan/

vetoomus