Äitiä ikävä: Angela oli kaksi vuotta erossa lapsistaan

Angela menetti yhteytensä lapsiinsa, kun hän joutui pakenemaan  kotimaastaan Ugandasta. Vei kuukausia löytää lapset uudestaan ja kaksi vuotta saada heidät Suomeen. Osan ajasta lapset olivat tuntemattomien hoivissa.  ”Tyttäreni pelkää kiintyä ystäviin eikä opettele edes heidän nimiään, koska hän luulee joutuvansa kuitenkin taas muuttamaan”, Angelaa sanoo.

Angela, 35 vuotta

Jouduin lähtemään Ugandasta vuonna 2012, koska kimppuuni oli käyty jo useita kertoja. Sekä viranomaiset, oikeuslaitos että paikalliset jengit vainosivat ja ahdistelivat minua sen takia, että kuulun seksuaalivähemmistöön. Esikouluikäinen tyttäreni muistaa vieläkin kokemamme vainon.

Lapseni jäivät sukulaisten hoitoon, kun lähdin pakomatkalle kohti Suomea. Matkan aikana menetin yhteyden lapsiini, ja pelkäsin heidän kadonneen. Sain heihin onneksi yhteyden Punaisen Ristin kautta vuoden 2013 alussa. He olivat sisareni luona. Helpotusta kesti kuitenkin vain seitsemän kuukautta, koska sen jälkeen sisarenikin joutui pakenemaan maasta. Häntä syytettiin ”homojen kouluttamisesta”, koska hänen tiedettiin pitävän yhteyttä minuun.

Vuonna 2013 sain pakolaisen statuksen Suomessa. Lapset menivät silloin pariksi kuukaudeksi veljeni luokse ja marraskuussa 2013 he matkustivat Kenian pääkaupunkiin Nairobiin jättämään Suomen edustustoon perhesidehakemukset. Jotta perhesidehakemus voitaisiin aloittaa, lapsien täytyi laillistaa oleskelunsa Keniassa, joten he menivät Nairobin YK:n pakolaisjärjestö UNHCR:n toimistoon hakemaan pakolaisstatusta. Esikoispoikani oli tuolloin 16-vuotias ja huolehti omasta ja pikkusiskonsa matkustamisesta. Alaikäisten rajanylitykseen tarvittiin luvat lasten biologisilta isiltä. Veljeni hankki luvat, vaikka pelkäsi itsekin joutuvansa vainon kohteeksi, jos hän liikkuisi minun lasteni kanssa.

Lapset jäivät Nairobiin 9 kuukaudeksi. Keniansuomalaisen yhteisön tuella sain järjestettyä heille sijaisperheet, joiden luona lapseni majoittuivat, mutta joilla ei ollut huoltajan valtuuksia. En tuntenut sijaisperheitä millään tavalla, tiesin vain heidän nimensä. Suomen edustusto kuitenkin vaatii, että lapsella on oltava huoltaja oleskelumaassa. Heillä ei ollut mitään ohjeistusta sellaista tilannetta varten, jossa perheenyhdistämistä haki yksinhuoltaja.

Sijaisperheiden järjestäminen maksoi minulle noin 300 euroa kuukaudessa. Välillä en saanut lapsiini yhteyttä, kun heidät oli siirretty sijaisperheen isoäidin luokse maalle johonkin pikkukylään. Kun soitin lapsille, he eivät puhuneet suoraan vaan sanoivat, että kaikki on hyvin. Vasta heidän päästyä Suomeen on selvinnyt, että heillä oli hyvin vaikeaa.

Elokuun 2014 tienoilla lapsille ei enää löytynytkään sijaisperhettä ja heidän täytyi muuttaa toisen sisareni luo Tansaniaan. Olin yhteydessä Suomen edustustoon Nairobissa ja he sanoivat, että heidän täytyy ilmoittaa asiasta Suomen Maahanmuuttovirastolle. Soittelin joka paikkaan ja kaikkialla vaan sanottiin, että täytyy odottaa. Lapsieni vaikean tilanteen myötä teimme asianajajani kanssa kiirehtimispyynnön.

Sain oleskeluluvat lapsilleni syyskuussa, mutta minun täytyi saada ne vielä ajoissa heille Tansaniaa, koska lasten täytyi olla tiettynä päivänä edustustossa Nairobissa, muuten he eivät pääsisi Suomeen. Onneksi lapsien viimeisin sijaisperhe suostui auttamaan ja lokakuussa 2014 lapset viimein pääsivät luokseni Suomeen. Jatkuvat muutokset ovat selvästi vaikuttaneet heihin. Tyttäreni pelkää kiintyä ystäviin eikä opettele edes heidän nimiään, koska hän luulee joutuvansa kuitenkin taas muuttamaan. Poikani on hyvin hiljainen ja on vasta viime aikoina alkanut avautua.

Angelan nimi on muutettu

Teksti: Sanna Rummakko / Pakolaisneuvonta

Allekirjoita vetoomus

Perheenyhdistämistä ei saa vaikeuttaa entisestään #äitiäikävä #isääikävä
https://www.amnesty.fi/vetoomukset/aitia-ikava-perheenyhdistamista-ei-saa-vaikeuttaa-entisestaan/