Kirkon ulkomaanapu
Tekoja ihmisarvon puolesta

Seuraa meitä:

Kirkon Ulkomaanavun kasvu jatkui

Kirkon Ulkomaanapu käytti vuonna 2011 kansainväliseen avustustyöhön ja muuhun toimintaansa yhteensä 31 miljoonaa euroa. Kasvua edellisestä vuodesta oli 17,6 prosenttia. Tuotot olivat 30,4 miljoonaa euroa ja ne kasvoivat 9,6 prosenttia. Tilikauden alijäämä oli 0,6 miljoonaa euroa, mikä katettiin aiempien vuosien ylijäämästä.

Avustustyön painopiste oli entiseen tapaan Afrikassa, jonka osuus oli 45 prosenttia kaikesta avustustyöstä eli 11,6 miljoonaa euroa. Suurin yksittäinen hanke oli Haitin jälleenrakennushanke, johon käytettiin viime vuonna 2,4 miljoonaa euroa. Avustustyön osuus kaikesta toiminnasta oli 84 prosenttia.

”Olemme tehneet kovasti töitä, ja muun muassa Haitissa tulokset ovat olleet erinomaiset. Talouden epävarmuudesta ja poliittisen tilanteen muutoksesta huolimatta olemme voineet kasvattaa työtämme”, Ulkomaanavun toiminnanjohtaja Antti Pentikäinen toteaa.

Kirkon Ulkomaanapu sai yksityis- ja yrityslahjoituksia vuonna 2011 yhteensä lähes 7,8 miljoonaa euroa. Tästä 0,5 miljoonaa euroa siirrettiin käytettäväksi seuraavina vuosina. Seurakuntien osuus tuotoista oli vajaan kolmanneksen ja ulkoministeriön osuus 43 prosenttia.

Henkilöstön vahvuus oli vuoden lopussa 131 henkilöä, joista 25 työskenteli Ulkomaanavun yhteensä seitsemässä kenttätoimistossa. Ulkomaankomennukselle lähetettyjen työntekijöiden lisäksi toimistojen palveluksessa oli eri tehtävissä yhteensä 56 paikalta palkattua henkilöä.

Kirkon Ulkomaanavun säätiön tilinpäätöskäytäntöä on muutettu suoriteperusteiseksi ja myös vuoden 2010 vertailutietoja on oikaistu vastaavasti. Tavoitteena on ollut lisätä tilinpäätöksen läpinäkyvyyttä ja helppolukuisuutta sekä täyttää sidotuille oman pääoman rahastoille asetetut vaatimukset.

Ulkomaanapu haluaa varmistaa käytössään olevien resurssien mahdollisimman tuloksekkaan ja vastuullisen käytön. Se on yhtenä ensimmäisistä kehitysyhteistyöjärjestöistä kehittänyt sisäistä tarkastusta, jota tukee vuodesta 2011 alkaen myös hallituksen tarkastusvaliokunta.

Kirkon Ulkomaanavun tasekirja 2011 on nähtävissä www.kirkonulkomaanapu.fi/talous

Lisätietoja:

Kirkon Ulkomaanavun toiminnanjohtaja Antti Pentikäinen, p. 040 531 3514

Takaisin

Arkisto

Vuosi

Uutiset RSS-sy�tteen�